Ringillä, kolmas osa: Kiehuvan veden päältä tulivuoren juurelle

Varsinaisen liftausreissun ensimmäinen aamuna herättiin geysirien kupeesta kiehuvan veden päällä. Ei keitytty puuroksi tai kypsäksi ihmislihaksi. Teltta oli siis hyvä. Ei ollut kyllä maisemakaan miksikään kiehuessaan muuttunut, ihan yhtä pahaltakin se haisi kuin edellisenä iltana. Aamun aurinko oli yllättävän kuuma ja melkein heti tarettiin t-paitasillamme. Teltan pohjankin aurinko kuivatti jo sinä aikana, kun metsästettiin aamupalaa Geysirin turistipuodista, puurotarpeita meillä kun ei vielä ollut. Todettiin turistipuoti isoksi, saattaa olla jopa Islannin suurimpia. Kahviakin sieltä sai. Ja skyriä, tuota herkkua, jota joka päivä reissussa söimme, ja ehkä olen sitä muutenkin melkein joka päivä syönyt paitsi tietenkin Suomessa ollessa, kun on sikamaisen kallista se skyr siellä. Islannissa puoli litraa puhdasta skyriä kustantaa 197 kruunua eli 1,26 euroa. Joku asia on sentään halvempaa, ainakin toistaiseksi.

Telttaa pakatessa oli hyvä vähän leikkiä, kuviakin on, mutta ehkä kaikkien kahtien kasvojen säilymiseksi en niitä julkaise, hih. Vaikka kasvot olivat kyllä piilossa. Piilosta kun oltiin. Vedenpitävässä pussissa. (Hih hih, nämä rivit on omistettu Tiinalle! Muistelu muistelu!)

Päivän ensimmäisen kyydin suhteen meillä oli hauska tuuri. Meille pysähtyi valkoinen auto, jonka kyljessä luki Metsät (islanniksi tosin) ja perässä oli iso peräkärry täynnä tuoksuvaa puuhaketta. Kuskin ensimmäinen kysymys oli, että ettehän ole saksalaisia, heh heh. Ei oltu, vaan suomalaisia. Yllätykseksemme kuskin kieli vaihtui meidän äidinkieleksemme, ainakin hetkeksi! Hän oli nimittäin islantilainen metsänhoitaja, joka on naimisissa suomenruotsalaisen naisihmisen kanssa. Lapsensa ovat kaksikielisiä kielineroja. Ihmetytti ensinnäkin, että miten ihmeessä satuttiin islantilaisen metsänhoitajan kyytiin, kun Islannissa ei ole metsiä ja toiseksi se, että mitenkä se nyt suomalaisen vaimon oli löytänyt. Suomen suurlähetystöstä kuulema, kun oli siellä ollut 14 vuotta töissä palattuaan Suomen ja Ruotsin metsistä oleskelemasta. Hällä oli paljon hauskoja ja mielenkiintoisia juttuja kerrottavanaan ja nyt taas vähän harmittaa, että en ole muistanut/ehtinyt/jaksanut hänelle soitella, kun niin mukava ihminen oli kuitenkin kyseessä. Pitääpä ottaa itseäni niskasta kiinni.

Metsänhoitaja kertoili meille kyllä mukavia ja kiinnostavia juttuja. Saatiin esimerkiksi kuulla, että turkkilaisen sai tappaa ilman suurempia selittelyjä vielä tälle vuosituhannelle saakka vain koska algerialaiset merirosvot olivat eksyneet Islantiin ryöväämään vaimoja ja lapsia. Laki tai sääntö tai asetus tai ohje tai suositus oli tainnut vain unohtua kaikkien muiden lakien, sääntöjen, asetusten, ohjeiden ja suositusten joukkoon, mutta onneksi poistettiin 2003 (tosin juuri pari viikkoa sitten eräs opettajistani kertoi, että tämän lain kirjallinen olemassaolo on vain villi huhu.) Muuten olisi turkkilaisilla varmaan aika epämukavaa vielä tänäkin päivänä, jos joku sattuisi turkkilaisen tappamaan ja tuohon lakiin vetoamaan.. Mielenkiintoisia nämä viikinkien perilliset! Einaria autettiin purkamaan kärrillinen puuhaketta ja siitä kiitoksena saatiin kyyti alkuperäistä suunnitelmaa huomattavasti pidemmälle, Selfossiin saakka.

Selfossissa oli vuorossa kaurapuuron ostaminen ja evästauko. Päätettiin kokeilla, onko meillä parempi tuuri kyydin suhteen, jos jotenkin kerrotaan, että minne ollaan menossa. Rustattiin siis jätekartonkiin Vík ja lähdettiin etsimään sopivaa liftauspaikkaa. Ensimmäistä kertaa törmättiin myös kollegaan, nimittäin belgialaiseen liftariin. Hän oli ehtinyt parhaille apajille, joten päätettiin jatkaa hiukkasen pidemmälle. Meidät noukki kyytiinsä puolalainen, jolla oli kyydissään toinen puolalainen. Ensimmäinen puolalainen oli asunut Islannissa jo pari vuotta, mikä ei sinänsä ollut yllätys, sillä puolalaiset on Islannin suurin maahanmuuttanut kansa, heti viikinkien ja irlannista varastettujen vaimojen jälkeen. Jo tässä vaiheessa liftausta saatiin huomata, että reittiä ei liikaa kannata suunnitella. Ensimmäinen puolalainen nimittäin halusi näyttää toiselle puolalaiselle vesiputouksen, josta meillä ei ollut aiemmin tietoakaan, koska sitä ei ollut merkitty käyttämäämme karttaan taikka opaskirjaan. Urriðafoss oli aika iso ja voimakas. Ja siellä kalamiehet vain kalasteli vesiputouksen juuressa.

Urriðafoss

Toinen puolalainen heitettiin pellon keskelle omituisiin parakkeihin, kuulema hotelliinsa. Epäilyttävää. Ensimmäinen puolalainen heitti meidät seuraavaan kylään, jossa tavattiin jälleen belgialainen kollegamme. Hän oli ehtinyt taas viedä parhaan liftauspaikan, joten päädyttiin huoltsikalle kahville. Huoltsikan liftauspaikalta päästiin hopeisen saksalaisen kyytiin. Auton siis. Ja kuskikin oli saksalainen. Banaanimieheksi häntä aloimme kutsua, sillä kojelaudalla oli baananeita auringossa kypsymässä. Hänelläkin oli matka Víkiin. Oli kuulema itsekin liftannut aikoinaan saaren ympäri, mutta nyt oli päättänyt vuokrata itselleen yksikseen auton ja ottaa kyytiin kaikki liftarit, jotka autoon mahtuvat, meidät siis ensimmäisinä.

Banaanimies tiesi toki nähtävyyksistä enemmän kuin me. Kyytinsä oli muutenkin mukava, sillä satunnaisia picture breakeja oli paljon ja sopivissa paikoissa. Ennen Víkiä ei pysähdytty kuin Skógarfossilla. Huomattiin heti kättelyssä, että ei kannata yrittää kätellä vesiputousta, jos ei halua kastua. Saatiin suihku ja märät vaatteet.

Sateenkaaren päässä on… suihku!

Illallinen Víkin leirintäalueella meni ujostellessa. Valittiin eri telttapaikka Banaanimiehen kanssa, koska oltiin olevinamme suojaisemmassa. Ruokaa laittaessa ujosteltiin muuten vaan ja oltiin pahalla päällä, koska kuiva kala ei maistunut hyvältä edes nuudeleiden kanssa keitettynä. Ilta onneksi paransi mielet ja ujostelun, sillä uskaltauduttiin Banaanimiehen kanssa Víkin mustalle hiekkarannalle, jossa juoksenneltiin avojaloin ja rakennettiin musta hiekkalinna. Hiekkahan on mustaa tietenkin, koska Islannissa hiekkarannat on mustia. Tulivuorista tuhkaa jne.

Mustalla rannalla musta hiekkalinna.

Mustalla rannalla mustat varpaat.

Lopulta Banaanimies karkoittui seurastamme ja päädyimme myöhään aukiolevaan Víkin suureen Iceland Wearin myymälään. Kallista oli, vaikka oli kehuttu, että olisi halvempaa. Kaikenlaisia tarpeellisia ja tarpeettomia ulkoiluvaatteita sieltä kyllä olisi saanut, todennäköisesti myös ihan laadukkaita, vaikkakin Aasian maissa oli aika moni niistä alkunsa saanut.

Víkistä muuten mielenkiintoisena pikku faktana sellaista, että kylähän on Islannin eteläisin. Se sijaitsee aivan Veljeni Leijonamielestäkin tutun Katlan juurella, siis tulivuoren. (Lieköhän tulivuori oikeasti saanut nimensä Katlan mukaan, tuskin. Sori, huijaan ja hämmennän.) Katla tuppaa tussahtelemaan aika täsmällisesti 13-95 vuoden välein, viimeksi se tuprahti 1918. Hyvällä matikkapäällä voi laskea, että nyt aletaan olla jo aika lähellä seuraava purkausta. Toinen kuuluisa tulivuori, Hekla, sijaitsee melko lähellä Katlaa ja purkautuu yleensä satunnaisesti silloin tällöin ja lyhyelläkin varoitusajalla jopa viikkojen ajan. Noiden molempien tulivuorien odotellaan purkautuvan tässä lähiaikoina, ehkä jopa tämän kevään aikana. Katlan purkautuessa koko Víkin kylä täytyy kuitenkin välittömästi evakuoida, sillä jäätikön alla olevan tulivuoren purkaus ei ole mikään pikku juttu: veden mukanaan tuoma maaperä nimittäin pyyhkäisee kylään alta aikayksikön (eli suunnilleen tunnin) eli käytännössä kyläläisten pitää osata pelastussuunnitelma ulkoa vaikka unissaan.

Vähän siis jännitti ryhtyä unille kevyessä unessa olevan tulivuoren juurelle.

Kuinka ansaita pyjamapäivä

Miten vältellä opiskelua?

Hommaa yskä ja väsymys, koska yskit päivät pitkät ja yöt läpeensä. Lisäksi tarvitset tietenkin kämppiksiä, jotka vakuuttavat, että ei kannata opiskella tai poistua kotoa, koska muuten menee koko kevät yskiessä.

Miten yskän voi hommata?

Vietä aikaa kylässä olevan kaverin ja jo valmiiksi kipeän kämppiksesi kanssa. Varmista yskän alku kävelemällä reilu tuntinen Seltjarnarnesin majakalle ja lilluttele jalkojasi pienessä kuumassa kylvyssä. Tuulinen ja sateinen sää parantaa huomattavasti mahdollisuuksiasi sairastua, mutta meille sattui vain kauniin harmaa kevätpäivä.

Retki majakalle kannattaa ajoittaa aikaan ennen nousuvettä, sillä tie perille saakka katkeaa iltaa myöten.

Jos yskä vielä tarttunut, järjestä juhlat. Ilman suurempaa syytä juhliminenkin auttaa yskän kehittymistä, mutta hyvä syy juhlaan varmistaa railakkaan menon ja entistä paremman köhän. Tällainen syy voi olla esimerkiksi irlantilainen kämppäkaveri, joka haluaa järkätä kaupungin parhaat St. Patrickin pippalot pari päivää etuajassa. Siitä saat myös hyvän syyn pukeutua kokonaan vihreään. Juhlien jälkeen kannattaa kasautua nukkumaan yläkerran lattialle, sillä siellä ovat kaikki muutkin tämän talon asukkaat ja muut parhaat kaverit. Jos yskä ei vieläkään tarttunut, kannattaa seuraavakin yö viettää lattialla. Tällä kertaa sillä tekosyyllä, että kyläilevä kaveri palaa seuraavana päivänä Ranskaan.

Tässä talossa asuu ainakin yksi suomalainen ja yksi irlantilainen. Oikeasti ollaan vain laiskoja ottamaan alas aiempien juhlien koristeita.

Eikö köhä vieläkään onnistunut? Ei hätää, voit vielä osallistua pubivisaan! Itse totesin toimivaksi pyhän Patrikin päivänä pidetyn irlantilaisaiheisen visan, johon tietenkin osallistuin irlantilaisen kämppikseni joukkueessa. Muuta ei voi kuin voittaa, jos joukkueessa on Sinéad O'Connor ja kuusi muuta, joilla ei ole paljoakaan tietoa jaettavaksi. Jaettiin sen sijaan 20 kaljan palkinto. Ei tosin samana iltana muuten kuin lipukkeiden muodossa.

Jos olet vielä hieman epävarma yskäsi laadusta, mene islantilaisen luonnon suojelemisen tukemiseksi järjetettyyn konserttiin ja katso ja kuule (tirsk!) Björkiä, Highlandsia, Patti [pahti] Smithiä, Mammútia, Of Monsters and Meniä, Samarista ja Lykke Litä. Illan jälkeen olet varmasti onnellinen, mutta yskäisä.

Mitä tehdä opiskelujen sijaan?

Vaihtoehtoja on monia. Voit esimerkiksi valokuvata kämppiksesi kitarankielenvaihtoa, antaa kämppisten passata, lukea kurssille luettavaa kirjaa vaimonhakkaajista tai viimeistellä lopapeysaa eli lankapaitaa eli villatakkia nappeja vaille valmiiksi. Anna toisten sukeltaa roskikseen ja valmistaa ruoka sieltä kaivetuista raaka-aineksista.

Siinä sen takapuoli. Vielä kun vähän muotoilee ja ompelee napit, niin eiköhän siitä ihan villatakki tule.

Yskä saattaa kuulostaa ikävältä kaverilta, ja sitähän se onkin. Mutta joskus pitää vain pysyä kotona ja rentoilla pyjamassa koko päivä. Varsinkin, jos takana on kahden viikon putki kyläileviä kavereita. Ikävyyttä voi helpottaa myös hyvillä uutisilla Suomesta. En ole varmasti koskaan ilahtunut näin paljon kuultuani yhdestä (tai neljästä) juodusta vesilasillisesta. Voin vain kuvitella, miten hyvältä vesi maistuu ja ennen kaikkea tuntuu puolen vuoden nielemisongelmien ja -kiellon jälkeen. Itsestä tuntui nimittäin hyvältä jo pelkästään kuulla asiasta! Juonpas sen kunniaksi itsekin lasillisen vettä! :)

Talvea tien päällä

Huh, aika menee liian nopeasti, kun on hauskaa… Mun aikoinaan tuutori, nyt jo ehkä kaveri tahi ystävä, oli käymässä reilun viikon, joten hoppua ja hauskaa on ollut. Muun muassa kiivettiin vuorelle, käytiin isolla porukalla pohjoisessa katselemassa valkeuksia ja haistelemassa maaperää. Lopulta oltiin vaan ja hengailtiin. Pari muutakin kaveria tuli Savosta saakka käymään, joten heidän kanssaan kiepsautettiin vielä Golden Circle talvikelissä.

Noh, olenkin väsynyt ja laiska. Laitan siis vain kuvia.

Ensin Keilir, jolta alas tullessa rikoin viidennet housuni Islannissa.

Pienen ja viattoman näköinen Keilir nököttää yksin erillään muista vuorista. Sitä piti lähestyä varoen laavakentän halki ainakin neljän kilometrin matka.

Keilirin korkeus vaihtelee eri lähteiden mukaan 377 - 379 metrin välillä. Nousu oli aika jyrkkä, kun ei tajuttu helppoa reittiä. Nyppylää piti tosiaan lähestyä nelisen kilometriä laavakentän halki, olevinaan merkattua polkua pitkin. Lopulta löydettiin huipulle omat polut. Siellä huomattiin yksi viitta, jota lähdettiin seuraamaan alaspäin. Seuraava viitta oli vasta vuoren juurella. Niinhän se on, että seuraavan viitan pitäisi olla näkyvissä, ja kukapa sitä nyt ei vuorta kiipeillessään tajuaisi, että huipulle on suunta. Alastulo oli omalla kohdallani pyllymäkeä, kiitos korkeiden paikkojen kammon. Pylly kiitti aristelemalla seuraavana päivänä, samoin käsivarret. Mutta hauskaa oli!

Metkaa matkaseuraa kraaterin reunalla.

"Vasemmalla näette valkeutta. Samoin oikealla."

"Suoraan edessä saatatte nähdä tien.."

 Perjantaina pohjoiseen matkatessa keli vaihtui islantilaiseen tapaan 5-30 minuutin välein kirkkaasta ja aurinkoisesta säästä lumimyräkkään. Vain tuulisuus pysyi ennallaan. Näkyvyys oli usein pelkkää valkeutta. Perille Akureyriin päästiin kuitenkin turvallisesti, kiitos hyvien kuskien.

Góðafoss

Autolla ei Kraflalle päässyt voimalaa pidemmälle, mutta pitihän sitä silti koettaa patikoida jonkun aikaa. Ei liene yllätä, että saksalaiset matkaseuralaiset nauttivat lumesta minua enemmän.

Muta kiehuu!

Kuun kamaralla on outoja savuavia kivikasoja.

Tässä luolassa vesi on noin 50-60 asteista. Ennen täällä ovat ihmiset harrastaneet kylpemistä, mutta 1970-luvulla tapahtuneen tulivuoren purkausen jälkeen veden lämpötila nousi niin korkeaksi, että siinä ei kauaa viihdy.

Dimmuborgir talvikuosissaan.

Savon kaverit oli täällä niin lyhyen aikaa, että ei oikein muuta ehditty kuin vähän Reykjavíkissa pyörähtää ja hurauttaa Golden Circle. Koska jo aiemmin taisin laitella kuvia kesäisestä ja syksyisestä kiekasta, tässä on samat paikat talvikuosissa.

Lippu ei enää liehunut tangossa.

Litli-Geysir jaksoi vieläkin innokkaasti yrittää olla yhtä hieno ja iso kuin isoveljensä.

Geysir uinui vieläkin… Mutta kukapa sitä talvella lumen alla jaksaisikaan kummemmin elämöidä.

Gullfoss

Nyt kai pitäisi taas jaksaa ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä kouluhommia.. Mutta huomenna meille tulee pieni ja söpö ranskalainen, joka lähti Islannista aivan ennen aikojaan. Onneksi pääsee hän reiluksi viikoksi takaisin! Hyvä syy olla opiskelematta, kjeh.