Ringillä, ensimmäinen osa: Ensikosketus

Ensin kuulumisia. Ensimmäinen kouluviikko oli ja meni ja uusia ja yllättäviäkin tuttavuuksi tuli. Toisen lukukauden alku vaikuttaa lupaavalta eli mukavalta. Ensi viikon perjantaina lähden taas Suomeen viikoksi Kuopion suunnalle ihmettelemään, että miten velipoika pärjäilee. Mutta ensi viikolla on myös päivä, jota voisi melkein juhlia. Torstaina 23.1. on nimittäin mun nimipäivä, vink vink, tsöp tsöp. Lisäksi tulee kuluneeksi puoli vuotta siitä, että ensimmäisen kerran jalallani astuin tämän saaren kamaralle. Silloin oli heinäkuu ja matkakaverina Tiina. Kovasti oli suunnitelmana liftata Islannin ympäri ja niinhän sitä tehtiinkin. Reissun jälkeen mietin, että voin sitten syksyn pimeinä iltoina kirjoitella liftausreissusta enemmänkin, mutta kummasti niinä pimeinä iltoina oli aina paljon muutakin tekemistä. Kirjoitan siis nyt, kun pitäisi opiskella, kjäh. Kaikkea en kerro heti, sillä kukaan ei jaksaisi kaikkia kokemuksia kerralla kuulla. Tällä kertaa kerron siis vasta ensimmäisestä päivästä Reykjavikissa. No niin, tästä se alkaa.

Islannilla on tapana antaa tänne saapuville hyvä ensivaikutelma, se on huomattu moneen kertaan. Ilma on nimittäin lähes aina vieraiden saapuessa ollut aivan ihana, vain muutamasta poikkeuksesta olen kuullut puhuttavan. Tiinan ja minun tänne tullessa ilma oli lämpimähkö, n. 16°C, ja aurinko paistoi. Kaikki oli uskomattoman kaunista ja ihanaa ja hymyileväistä ja mukavaa ja mitä näitä positiivia sanoja nyt on. Linja-autoasemalta meidät kyytiinsä noukkinut vuokraisäntäkin sanoi, että tuotiin aurinko mukanamme. Tuolloin sattui nimittäin olemaan kesän ensimmäinen aurinkoinen päivä Reykjavikissa, minkä huomasi myöhemmin kaupungilla palaneista naamoista. Heti alkuun saatiin huomata islantilaisten toisaalta alkukankea ja viileä, mutta toisaalta auttavainen ja ystävällinen luonne. Kysyttiin nimittäin leirintäaluetta, jolla voisimme yöpyä, mutta vuokranantajieni nopean ja kiivaalta kuulostaneen sananvaihdon jälkeen päädyimme lopulta nukkumaan ensimmäinen yömme Reykjavikissa heidän tyttärensä tyhjässä asunnossa. Avaimenkin antoivat, että voidaan sitten reissulta palattuamme viettää siellä viikonloppu. Jei! Ei voisi elo täällä helpommin alkaa!

Yösijan löydyttyä seuraava tehtävä oli etsiä ruokaa ja kaasua retkikeittimeen. Valitettavasti saatiin heti huomata, että ruokakaupoilla on täällä hassut aukioloajat. Bónus, joka on hintatasoltaan opiskelijaystävällisin, sulki tuolloin ovensa sopivasti puoli seitsemältä. Perille löydettiin varttia vaille. Ei uskallettu lähteä harhailemaan ja etsimään kauppaa, joten päädyttiin Yo-Yoon jogurttijäätelöhedelmäpäivällisiltapalalle. Kaasuakaan ei huoltoasemalta löydetty, kun oli kuulema loppu. Sanoivat vain, että huomenna ennen puoltapäivää tulee lisää. Sanoimme tulevamme silloin uudestaan. Tyhjin käsin talsittiin siis kotia kohti ja painuttiin melkein suorilta petiin. Kolmen tunnin aikaero ei ollut suuri, mutta riittävän väsyttävä.

Seuraavana aamuna herättiin aikaisin, Suomen ajassa kun oltiin kehoiltamme. Tapettiin aikaa siis aamupalalla ja tavaroita järjestellessä. Oltiin aivan varmoja, että kauppa aukeaisi yhdeksältä, joten lähdettiin hyvissä ajoin sen suunnalle. Ei se auennut. Aukesi vasta klo 11 tuo Laugavegurin Bónus kuten Bónukset yleensäkin tekee. Johtopäätös: islantilaiset tykkää nukkua pitkään. Turisti-informaatiokeskus sentään oli auki ja neuvoi meille Austurstrætilta aena aaki olevan kaupan. Kaupan, nimeltä 10-11, tíu-ellefu, ten-eleven. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. (Enpä tuolloin arvannut, miten rakkaaksi juuri tuo ten-eleven minulle tulisi. Aina porukalla baarissa oltua sieltä käydään Djupureita, suklaa-lakritsipalleroita.) Ulkomailla kaupassa pitää aina ensimmäisenä ihmetellä, että mitä kaikkea sieltä löytyy. Ei löydetty puurotarpeita, mutta osteltiin kuivamuonia, pussipastaa, leipää, pähkinöitä ja tietenkin suklaata, sillä ilman sitä ei kannata reissuun lähteä. Yritettiin hieman verrata, että onko hintataso kalliimpaa vai halvempaa. Suomeen verrattuna oltiin suunnilleen samoissa hintalukemissa. Tiina oli tottunut vielä Saksan halpuuteen. Koska ostokset oli tehty ennen yhtätoista, lähdettiin huoltsikalle kyselemään kaasua. Retkikeitinkaasukuljetus ei ollut vielä saapunut, joten kehottivat meitä vain odottelemaan. Tarjosivat sentään ilmaiset kahvit. Tuntinen ihmeteltiin huoltsikan kaupan antia ja suunniteltiin reissua, kunnes takahuoneesta tai varastosta, mistä lie, tuli vanhempi työntekijä ja lykkäsi Tiinalletsimämme ruoanlaittoa ajatellen välttämättömän nestekaasusäiliön. Oli kuulema löytynyt perimmäisestä hyllystä. Kommentoi vain, että we can't keep you here all day (eihän me teitä täällä koko päivää voida pitää). Mitäpä siinä muuta sanomaan kuin kiitokset ja kämpän kautta matkaan!

Ensimmäisenä aamuna Islannissa Tjröninin yllä oli utua.