Kuussa maan kamaralla: Ringillä, toinen osa: Liftataan vaan 24/7!

Ensin kuulumisia: Olen Suomessa. Pakkaset teki tepposet ja nyt on kurkku kipeä. Hmph, käy siinä nyt sitten veljeä katsomassa, kun ei saisi hälle yhtään ylimääräistä pöpöä kantaa… Keskitytään siis kouluhommiin kissan ja koiran kanssa tämä päivä.. Mutta oikeastaan halusin kertoa liftausreissusta, joten kerron siitä.

Liftataan vaan 24/7!

Liftaamaan päästiin lopulta vasta 24.7., kahden aikoihin iltapäivällä. Piti nimittäin järjestellä tavarat ja jakaa kantamukset niin, että molemmilla olisi mahdollisimman mukavaa. Ilma oli edelleen aurinkoinen ja lämmin, joten hikihän siinä heti tuli rinkat ja reput selässä kulkiessa. Meille oli sanottu jo aiemmin, että kannattaisi bussilla mennä vähän kauemmaksi, mutta piheinä tyttöinä ei haluttu rahaa moisiin turhuuksiin kuluttaa (onhan 350 kruunua (n. 2,20 €) yhdestä matkasta sentään rahaa!). Lampsittiin siis vajaa kilometri Kringlanille ja nostettiin peukalot pystyyn. Jännitti, että mitenköhän käy. Ikinä ennen e en ollu liftannu.. Ei mennyt kauaa, kun ilmeisesti vertansa kovin mielellään luovuttava nainen (autossaa oli tarra, että minä luovutan, luovutatko sinä?) otti meidät kyytiin ja heitti parin kilometrin päähän bussipysäkille, josta meidät noukki ehkä viiden minuutin kuluttua autoonsa sinihousuinen viikinki, joka kouluttaa hevosia. (Harmi, että en saanut yhteystietoja, oli nimittäin alkkareista puhetta. Hinnan halvennuksista siis. Ratsastuksessa. Hevosella.) Hän oli menossa kaverinsa luo naapuri”kaupunkiin” Mosfellsbæriin juomaan kaljaa. Bensa oli hällä loppumassa, mutta senkin uhalla hän päätti heittää viiden kilometrin ylimääräisen lenkin, jotta meillä olisi paremmat liftausapajat. Ystävällistä.

Todettiin, että kello on jo ainakin yhden tunnin enemmän kuin matkaan lähtiessä eli vielä enemmän edellisestä ruoasta, joten päätettiin pitää tauko ja maistella eväitä. Pähkinät maistui samalta kuin aina. Suklaa oli rakenteeltaan outoa ja erilaista, mutta makoisaa. Eksoottisena lisänä oltiin ostettu kuivattua turskaa, siis kalaa. Ensivaikutelma ei ollut hyvä. Maistui nimittäin kalalle. Paljastan tässä, että en ole kalojen ystävä. Mutta ehkä minun pitäisi kuitenkin antaa tuolle kuivalle koppuralle vielä uusi mahdollisuus. Islantilaiset nimittäin kuulema syövät kuivatun turskansa voin kanssa, ja se on amerikkalaisen kämppikseni mukaan oikein makoisaa.

Ne on niin pieniä ja söpöjä ja rakkautta ensi silmäyksellä… Islanninhevoset.

Pienen tauon ja pienten islanninhevosten ihastelun jälkeen oli aika ryhtyä taas hommiin ja asettua tein pieleen. Tällä kertaa meille pysähtyi piskuinen mummo, ehkä 70-vee (no ei ihan..). Huolella yritettiin ääntää, että ollaan menossa Þingvelliriin (lue suunnilleen thing-vet-lir), ja kysyttiin, osaako hän englantia, itse kun emme vielä osanneet islantia. Mummo sanoi osaavansa. Oltiin siis hiljaa ja nautittiin rauhallisesta ajotyylistään. Tienvarret oli täynnä vuoria ja lampaita ja tie lammasesteitä.

Lammaseste.

Þinvellirissä hypättiin pois autosta ja ihmeteltiin, että missäs se on se lakikivi, jolla Islanti on kahteen kertaan perustettu ja kerran kristinuskoon käännytetty. Ihmettelyn tueksi ostettiin jäätelöt. Oli edelleen tosi kuuma nimittäin. Tutkittiin hetki karttaa ja yritettiin paikallistaa tuo kuuluisa lakikivi ja Alþing. No parin kilometrin päässähän se! Vielä ei väsyttänyt, joten päädyttiin patikoimaan. Kymmenen minuutin automatkan sijaan päädyttiin siis lopulta bongaamaan pienen pieni metsä, kiipeilemään kallion halkeamiin ja lopulta kylpemään vesiputoukseen. (Tässä ennen joulua eräs islantilainen antoi minun kuulla kunniansa, kun kuuli vesiputouksessa uimisesta. Tai ei minun, vaan turistien yleensä. Ovat kuulema idiootteja kaikki, kun tuommoista menevät tekemään ja tyhmyyksissään kuolevat lumihankeen.) Nauratti (myös suluissa).

Onko tämä metsä? Puiden korkeus oli… matala.

Jossain Þingvellirin alueella mannerlaatat erkanevat toisistaan pari senttiä vuodessa. Tutkitaan, tapahtuuko se tässä. :)

Jotta en yllyttäisi ihmisiä uimaan vesiputouksessa, en näytä, kuinka uin vesiputouksessa.

Joskus tähän pohjattomaan lampeen hukutettiin noitia. Nyt siihen hukutetaan kolikoita.

Lakikiven tarkkaa sijaintia ei tiedetä, mutta jossain tuossa se on.

Päivän tavoitteena oli päästä Geysirille leiriytymään, joten työtä oli vielä tehtävä. 55 kilometrin matkaan tarvittiin neljä kyytiä. Parhaiten noista kyydeistä jäi mieleen nuori Birgir, joka antoi meille varuilta puhelinnumeronsa, koska ei uskonut meidän selviävän koskaan takaisin Reykjavikiin. (Numerosta oli iloa sitten, kun päästiin takaisin kaupunkiin, sillä ensimmäinen yöelämän kokemus täällä meni Birgirin ja hänen kavereidensa seurassa!) Myös hollantilainen perhe jäi meille hokemaksi, ja tuota perhettä muistelen aina, kun ilma Reykjavikissakin haisee mädältä kananmunalta. Perheen poika n. 7 vee nimittäin halusi varoittaa meitä siitä, että Geysirin alueella haisee. Viisas poika, ei varmaan olisi muuten huomattukaan. Tuon perheen vanhemmat olivat muuten käyneet Islannissa 16 vuotta aiemmin. Sanoivat, että tuolloin Geysirillä ei ollut ollut heidän lisäkseen kuin kuusi muuta ihmistä vai autoa, en muista. Nyt alueen turismi on moninkertaistunut ja sinne on rakennettu hotelleja, turistikauppoja, kahviloita, leirintäalue.... Eipä kai siinä, hieno nähtävyyshän se on. Lisäksi juuri viime viikolla oli lehdessä maininta, että alueen maanomistajat haluavat laittaa Geysirille pääsymaksun. Talvikausi olisi kuulema ilmainen, mutta turistisesongin aikana pitäisi Geysirin ja muiden kuumen lähteiden näkemisestä pieni summa maksaa. Voi voi, sanon minä. Onneksi näin pikku Geysirit ennen niiden arvon arviointia.

Näyttää uhkaavalta, mutta se on vain Strokkur, joka päästelee höyryjä pihalle vajaan 10 minuutin välein.

Tässä nyt on se geysirien geysir, joka antoi nimen kaikille geysireille. Saanen esitellä, Geysir! Edellisen kerran Gerysir on purkautunut vuonna 2000, joten aika unelias vanhus on hänestä tullut.

"Isona minustakin tulee Geysir!"

Koska tämä päivitys on jo muutenkin tarpeeksi pitkä, laitan tähän kuvia myös syyskuulta, jolloin kävin serkkutytön kanssa ihmettelemässä samoja maisemia. Liftauskuvat ovat ihan liian kesäisiä. :)