Viimeisiä kertoja

Tänä keväänä olen kokenut aika monia ekoja kertoja. Neitsyys meni muun muassa yksin yleisön edessä laulamisessa, suurkaupunkiin matkustamisessa, teatterilla nukkumisessa...

Viime ajat ovat olleet täynnä viimeisiä kertoja. Kuulostaapa lopulliselta, viimeisiä kertoja ennen vuodeksi kuvioista poistumista siis.. Viimeinen kerta kotona, viimeiset koiran rapsutukset, viimeiset mansikat, viimeinen uiminen vanhempien luona, viimeinen silmäys Tampereen ylioppilasteatterin tiloihin, viimeinen yö omassa sängyssä, viimeinen kerta omalla parvekkeella, viimeinen työpäivä, viimeisiä kertoja kavereiden kanssa.. Viimeinen viikko meni kotipuolessa. Viimeisen kerran kävin moikkaamassa mummoa 85-vee, viimeisen kerran hakemassa mummon tekemiä mualiman parraeta muurinpohjalettuja, joita onneksi riitti evääksi saakka. Keskiviikkona lähdin pohjoiseen mummon 90-vee luokse. Siellä taisin saunoa viimeisen kerran. Oli mukavaa saunoa mummon luona, tietenkin mummon kanssa. En kyllä voinut kuin ihmetellä, miten mummoni 90-vee on niin hyvässä kunnossa! Saunassakin vain heitteli löylyä menemään ilman kummempia ongelmia, vaikka nuoremmalla (eli minulla..) löylypäätä heikotti. Saunaa tulen Islannissa kaipaamaan. Noh, ehkä kuumat lähteet toimivat jonkinlaisina korvaajina.. Tänään sanoin heipat tälle toiselle mummolle ja serkuille, joille tulkkasin ruotsia suomeksi tai suomea ruotsiksi ja hyppäsin tätin autoon Rovaniemelle, missä hyppäsin viimeisen kerran junaan.

Ja nyt olen junassa. Jossain Rovaniemen eteläpuolella. Viimeisen kerran matkalla Tampereelle, herään siellä toiseksi viimeisen kerran. Kunhan nyt ensin nukahdan. Yöjunassa. Hyttikämppikseni jo nukkuu. Hän jatkaa nukkumista Hämeenlinnaan. Huomenna näen vielä joitakin ihmisiä viimeisen kerran. Heitän heipat pyörälle. Käyn ehkä Pyynikillä syömässä viimeiset näkötornin munkit (hih hih, ei jää muille!!). Pesen pyykkiä. Pakkaan kimpsuni ja kampsuni. Menen syömään viimeisen aterian ja vietän vielä viimeisen illan, ehkä viinin kera.

Nyt, junan heilahdeltua jo kauas Rovaniemestä, päivitän viimeisen kerran Suomesta. Tiistaina, ylihuomenna, menetän Islanti-neitsyyteni, kun ensimmäisen kerran hipaisen tuon maan pintaa. Ehkä näen ensimmäisen kerran kuuman lähteen. Ainakin näen ensimmäisen kerran asuntoni. Ja Reykjavikin. Ja puhun istantilaisen kanssa. Ekoja kertoja odotellessa!

Viikon päästä olen jo siellä...

Niin että missä? No jossain päin Islantia! Varmaan Reykjavikissä olen ainakin käynyt ja ehkä nähnyt tulevan asuntoni ihan oikeasti. Saatan olla jo jättänyt sinne matkalaukullisen tavaraa ja ottanut suunnan jonnekin muualle.

Senpä kunniaksi ajattelin kertoa, mitä olen tänään Islannin eteen tehnyt. Öh. Noh, paljon olen tehnyt. Eli olen oppinut, että sanajärjestys on aikalailla sama kuin ruotsissa taikka tanskassa taikka norjassa. Ja että islanninkielessä on heikkoja ja vahvoja substantiiveja. Taipuvat sitten vähän eri tavoin. Adjektiivikin tuntuu olevan latinalaiseen tapaan pääsanansa kanssa samassa suvussa, luvussa ja sijassa. Sijamuotoja on nimittäin huimat neljä suomen neljääntoista verrattuna, mutta sukuja on puolestaan kolme suomen nollaan vaiko yhteen vaiko mihinköhän lie verrattuna. Noh, tämmöselle aika montaa kieltä opiskelleelle kielikonkarille (heh heh, niin varmaan, mitään osaa sujuvasti..) ei tuottane ongelmia oppia taivuttelemaan sanoja oikein. Aika monta tuntia kyllä tänään istuin koneen ääressä icelandiconline.isin sanajärjestystehtäviä tehdessäni. Niin että teoriassa mennee, mutta katotaan sitten käytännössä uudemman kerran. Vaikka sitten viikon päästä.

Lisäksi olen täytellyt apurahahakemusta. Tuntuu aika viralliselta ja pelottavaltakin kertoilla vieraille ihmisille, että niin notta tuota rahhaa tarttis, ku ei tuota itellä ole vaikka olis kyllä jos oesin tehnynnä töetä mutta tuota niin en tehny ku selekä olj vähä kippeenä tuossa männä kevväänä elikkä välilevy tahto vähä reppeellä eekä sitte voenu kumarrella ja siivooja ei kumartelematta tee mittään ja tuota että antasittako rahhoo kööhälle, ku siellä vaatiivat, että rahhaa oes..? Ihme vaatimuksia tuommoset, että joka kuukausi vähän yli 1000 euroa pitäisi saada... Katsotaan, miten köyhän käy.

Niin. Oikeastaan tämän kirjoituksen pointtina oli vain kehuskella sillä, että viikon päästä olen jo Islannissa. Huomenna olen jo vähintäänkin Rovaniemellä, ehkä jopa mummon luona Pellon puolessa! Tarkoitus oli, että ei mummo-90-veen luona tarttis islantia enää oppia, mutta taisi mennä tämä suunnitelma mönkään.. Ainakin, jos ei huomenna junassa ole toimivaa nettiyhteyttä.. Mutta jos pitää tehdä tehtäviä mummolassa, niin pitää tehdä. Lisäksi saan varmastikin taas muistutella mieleen naapurikansan kieltä, kun ruotsinkielisiä sukulaisia mummon tykö pamahtaa torstaina. Tänään sinne on kai jo mennyt Belgiassa asuvat suomalaiset ranskaksi koulua ja töitä käyvät sukulaiset. Kylläpä on kansainvälistä sukua tämä. Ei ole kielistä puutetta. Ihan kielineroina tässä mennään. Tirsk. Vuan jos savvoo huastelloo hilijoo ja kovvoo, niin luulishan tuota mualimalla pärjeevän?

Viisainta olisi nyt vain painaa pää tyynyyn ja nauttia hiljaisuudesta ja koiran tuhinasta.

Massu täynnä mansikoita

Huh.. Minä olen semmoinen ihminen, joka ei pidä mansikoista ja nyt olen syönyt mahan täyteen mansikoita. Sen siitä saa, kun tulee kotona käymään ja istuu mansikkamaalle. Tai täyden mansikkakupin ääreen. On nämä meidän mansikat sen verran makeita varsinkin tuoreina, että ei voi olla syömättä. En ole sitä paitsi elämäni aikana muiden mansikoita edes syönyt muuten kuin jossain kakuissa. Ei ne maistu yhtä hyviltä. Kranttu olen. Tai liian tällaiseen tottunut.

Maisema on nyt siis vaihtunut kotipaikalle Savoon vielä pariksi päiväksi ennen Pohjois-Suomessa kääntymistä. Näin kesällä sitä huomaa, että minkälaisessa idyllissä luonnonhelmassa on saanut lapsuutensa viettää. Mansikoita ja muita marjoja saa syödä mahan täyteen, perunat on kaivettu maasta parikymmentä minuuttia ennen suuhun joutumista, äiti on leiponut pullaa ja muita herkkuja, saa juoda kutunmaitoa koko vuoden edestä, kutut, kissa tai koira eivät kyllästy rapsutteluun, itse ei kyllästy rapsuttamiseen tai uimiseen tai saunomiseen. Ei valittamista. Mitä nyt vähän islantia tuossa sivussa pitää opiskella, mutta sekin on kivaa. Varsinkin, kun saa istua nurmikolla ja heittää välillä koiralle keppiä. Ja käydä teatterissa. Ja nähdä vanhoja kavereita. Ja keitellä kahvia. Ja käydä Ilosaarirockissa päivämukan näkemässä bändejä ja tuttuja.

Islantiin lähtöä ei ole täällä tullut sen kummemmin valmisteltua. Pitäisi kirjoitella hyviä perusteluja apurahan tarpeelle, mutta nyt on ollut kivempi olla ulkosalla ja nauttia kotipaikan kesästä. Ei täällä enää muutaman vuoden muualla asumisen jälkeen kokonaista kesää osaisi viettää, mutta näin lähdön alla on kiva käydä pyörähtämässä ja sanomassa heipat.

Äiti kävi ihmettelemässä minun tukan väriä. On kuulema itselläänkin ollut joskus samanvärinen, vaikka minun lapsuudessa olikin musta. Huomenissa jos pääsisi tätä omaa hiuskuontaloa vähän siistimään vielä ennen lähtöä, että ei Islannissa tarvitsisi ihan heti uutta hovikampaajaa etsiskellä.

Univelkojen kerryttämistä

Luulen, että nukkuminen on yliarvostettua. Olen viimeiset kaksi viikkoa herännyt töihin neljältä, kotiutunut kolmen kieppeissä ja ilman päikkäreitä nähnyt ihmisiä ja juossut asioilla ("Juossut". Pyöräillyt olen. Ja voihan Tampereen pyöräilijöiden vihaajat -kävelijät, kun pitää kavellä leveästi.). Mitäpä tuota turhaan nukkumaan, jos ilman untakin jaksaa näin hyvin. Mutta siitä huolimatta, onneksi huomenna on viimeinen työpäivä ja ympäriinsä reissaaminen Suomessa ja Islannissa voi alkaa!

Mutta vähän kyllä myös ressaa.. Sain tänään virkatodistukset englanniksi ja suomeksi. Ei ollutkaan ihan niin helppoa, kuin olisi voinut olla. Opin, että kun tekee muuttoilmoituksen postille, kannattaa ilmoitus tehdä myös maistraatille. Posti ei nimittäin ollut ymmärtänyt, että virallisesti asun veljeni luona (oikeasti asun Tiinan luona banaanilaatikoiden keskellä). Ei ollut tieto mennyt perille, vaikka postin kautta kulkevat usein A4-kokoiset paperit A5-kokoisissa kuorissa olivat. Matti ja Liisakin oli kotinsa eli minun kotini eli veljeni kodin löytänyt. Noh, joutuivat siis vähän ihmettelemään maistraatissa, että missäs asun, kun en ex-kodissasi asu. Selitäpä siinä sitten, että niin että tuota Islantiin muutan ja osoitetta siellä en vielä tiedä tarkasti ja tuota niin vanhempien luokse voisin, mutta en voi, koska en halua Tampereelta ja tuota noin noin niin... Noh, ystävällisesti asian kuitenkin hoisivat ja tänään sain tietää syntyneeni ja eläväni ja vanhempanikin ovat syntyneet ja elossa. Naimisissa en ole. En englanniksi enkä suomeksi. Loppu hyvin kaikki hyvin, kun en joutunut naimisiin.

Ressin aiheita on muitakin näin vaihdon alla. Puhelinliittymäkin kannattaa muuttaa sellaiseksi, että joutuu mahdollisimman vähän maksamaan. Halvin kuukausimaksu siis käyttöön. Irtisanominen ei kannata erään kaverini mukaan, koska irtosanomisesta johtaa kaikkien operaattoreiden silmissä luottotietojen katoaminen ja siitä 600 euron sellainen pantin tapainen maksu, jonka saa takaisin sitten, kun todistaa taas olevan luottokelpoinen operaattorin asiakas. Eli ajankohtana X. Halvempaa on maksaa halpaa kuukausimaksua. Liittymätyypin vaihto tapahtui suunnilleen minuutissa. Siitä sitten eksyinkin ostamaan sukkia Lindexiltä.

Sitten vielä sellainenkin ressin aihe, että islantia pitäisi opiskella! Netissä voi eli minun pitäisi suorittaa islannin alkeita icelandiconline.is sivuston kautta. Elokuun 5. päivä nimittäin alkaa länsivuonoilla (vai Länsivuonoilla? Länsi-Vuonoilla.. länsi-Vuonoilla....?) sellainen kolme viikkoa kestävä intensiivikurssi maan kieleen ja kulttuuriin. Sitä ennen pitäisi netissä suorittaa yksi netin kurssin kokonaisuuksista. Olen suorittanut yhden, mutta suoritin väärän. Noh, opinpahan hiukan sanastoa ja päättelin kielen rakenteita, joita nyt sitten opiskelen oikeiden mallitaivutusten ja sen sellaisten avulla. Kannattaisi taas ottaa ajoissa selvää, mitä pitää tehdä eikä aloittaa suin päin siitä ensimmäisestä kokonaisuudesta. (Oikeasti luulin ensin, että ehtisin tehdä molemmat kokonaisuudet. En ehtinyt, niinkuin ehkä päättelitte jo.)

Matkalaukun pakaaminenkin oli muuten ressaavaa. Tuntui, että mikään ei mahdu minnekään, vaikka lopulta hyvin mahtuikin. Ainakin melkein kaikki... Pakkaamisen keskellä muistin, että jostain luin vinkin imuroinnista. Nimittäin vaatteiden imuroinnista. Nimittäin, että esimerkiksi villaiset ja toppaiset vaatteet menevät pienempään tilaan, kun laittaa ne muovipussiin, josta imurilla imaisee ilmat pois ja saa helposti muovailtavia pakkausia, jotka vievät vähemmän tilaa kuin ilma. Kannattaa tosin hankkia kestäviä muovipusseja, että säästäisi hermojaan.

Josko nyt nämä ressin aiheet loppuisivat.. Hmm. Varmaan tälle illalle ainakin. Huomenna on vain pakko istua autossa, että pääsee Savoon. Ei voi tehä mitään, kun lukeminen autossa tuottaa huonon olon. On siis ehkä pakko sulkea silmät ja kuunnella, mitä kuunneltavissa on. :)

Hoppua on, on hoppua.

Kun lähtee vaihtoon, kannattaa ottaa ajoissa selvää, mitä kaikkea täytyy ottaa mukaan. Lähtöön on tänään tasan kaksi viikkon (eli alle, koska lähtö on aamulla ja nyt on jo ilta, tsihi, oon siis jo Islannissa kahden viikon päästä, tsihi!) ja nyt vasta tajusin, että minun pitää hankkia virkatodistus englanninkielisenä, että tietävät Islannissa minun joskus syntyneen ja suomenkielisenä, että tietävät täällä apurahasta päättäjät minun joskus syntyneen. Lisäksi apurahasta päättäjät haluavat nähdä minun verotietojani eli verotodistuskin pitää jostain saada. Noh, onneksi on maistraatti ja verovirasto, kunhan niihin vielä ehtisi. Töissä kun olen tunnin ajomatkan päässä Tampereelta, eli kaupungissa aina joskus kolmen maissa. Näitä virastoja sulkevat jo neljältä, ruojat. (Voih, ruojista tuli mieleen taannoinen lemmikkimme Rautatienkadulla, nimensä on Jouli a.k.a. Joel. Terkkuja, jos kiireiltäsi ehkä tätä luet. :) )  Niin notta olisi nämä juoksevat asiat kannattanut hoitaa silloin kun ei töihin vielä pystynyt, ettei nyt tarvitsisi juosta ympäri kaupunkia kaiken muunkin (ihanan) kiireen keskellä. Jäljellä on kuitenkin enää kolme + yksi yötä Tampereella, sillä jo perjantaina lähden Savoon ja lauantaina Ilosaareen ja takaisin Savoon ja sunnuntaina kottiin ja keksiviikkona Lappiin ja sunnuntaina hyppään yöjunaan, jolla pääsen Tampereelle maanantaina ja tiistaina loikkaan linja-autoon kera Tiinan ja matkalaukun ja matkaan Vantaalle Helsinki-Vantaalle ja sieltä Tukholmaan ja sieltä Reykjavikiin. Ja sittenpä olenkin tämän kesän aikana pysähtynyt hetkeksi kaikkien Pohjoismaiden pääkaupungeissa. Olenpas varsinainen pohjoismaisten kielten opiskelija.

Läksemisen valmistelua

Jaahas. Lupasin tehdä kuten moni muukin vaihtoon lähtevä opiskelija nykyisin eli aloittaa vaihtoblogin. Vaihtoni alkaa elokuussa, mutta tapani mukaan ajattelin olla mielummin viisi minuuttia etuajassa kuin puolikkaan myöhässä eli aloitankin blogin kirjoittamisen jo nyt, heinäkuun ensimmäisen viikonlopun sunnuntaina, reilu kaksi viikkoa ennen lähtöä ja yli kuukautta ennen opiskelun alkua. Miksi juuri tämä ajankohta? Ehkäpä siksi, että syön juuri maitorahkaa, jonka haluaisin vaihtaa islantilaiseen skyriin. Tai siksi, että rannekelloni käy jo islannin aikaa. Tai siksi, että minulla oli eilen läksiäiset, joista tapojeni vastaisesti myöhästyin. Läksiäisistä minulle jäi käteeni muun muassa lista asioista, joita minun pitää Islantiin päästyäni tehdä. Tai ainakin yrittää tehdä. Geysiriin kuseminen voi osoittautua yllättävän hankalaksi. Helpompaa voi olla hymyillä myös silmillä. Luulen sen onnistuvan melkolailla heti, kun koneen pyörät hipaisevat maata Keflavikin lentokentällä tiistaina 23.7. noin kello 15:30.

Viikko sitten stressasin vaihdosta todella paljon, sillä vaihto-opiskelijoille suunnattujen asuntojen lista avautui ja asuinsija piti löytää mahdollisimman nopeasti. Islantiin muutto tapahtuu nimittäin jo kahden viikon päästä. Sitä ennen olisi hyvä tietää, missä seuraavat kuukaudet elämästään asustaa. Noh, ressasin ja ressasin ja kirjoittelin asuntohakemuksia ja tarkistin sähköpostin tilanteen kolmen minuutin välein. Lopulta sain vastauksen. Ehkä. Harmitti. Seuraava vastaus. Ei. Voihan pettymys ja väsymys. Kolmanteen hakemukseen ei vastausta saapunut. Toivoni menettäneenä kirjoittelin vielä neljä hakemusta, joista yhteen sain myönteisen vastauksen: Tervetuloa asumaan 1,5 kilometrin päässä yliopistolta ja Reykjavíkin keskusta sijaitsevaan taloomme huoneeseen, jonka pinta-ala on 16 neliömetriä ja vuokra 60 000 islannin kruunua (370,10 euroa) kuukaudessa. Sisältää veden, lämmityksen, internetin, sängyn, kaapin, petivaatteet, pyykinpesukoneen. Tuo kuitenkin oma pyyhe. Kanssasi 183 neliömetrin kokoisessa kaksikerroksisessa huoneistossa, jossa on kolme parveketta ja näköala Reykjavíkin kaupungin ylle, asuu kuusi muuta. Alakerrassa kanssasi asuu kolme naishenkilöä. Heidän kanssaan jaat kylpyhuoneen ja keittiön. Yläkerrassanne asustaa kolme mieshenkilöä. He jakavat keskenään keittiö ja kylpyhuoneen. Yläkerrassa on myös kaikille seitsemälle asukille yhteinen olohuone. Asunnossa asuu jo amerikkalainen mieshenkilö, joka odottaa teidän muiden vaihto-opiskelijoiden tapaamista suurella innolla.

Okei, viesti ei olut ihan näin pitkä, mutta pitihän minun saada kertoa, millaiseen paikkaan muutan ja keiden kanssa. Kuvia olen vain nähnyt ja kuvien perusteella talo on... tuota.. sanoisinko, että aika mielettömän hieno. Ruokailuhuoneessa oli Marimekon Unikko-kuosia oleva pöytäliina. Että tervemenoa Islantiin, pala suomea on jo siellä vastassa.

Vaihtojärjestelyitä on tullut kyllä tehtyä muutenkin. Niitä on ollut pakko tehdä. Yli puoli vuotta (6 kk) Islannissa viettävien pitää toimittaa saapumisen jälkeen sairasvakuutustodistus vai mikä lie, lomake E-104, voi noutaa Kansaneläkelaitoksesta. Aika paljon kyselivät, että miksi sinä sitä tarvitset. En tiedä, käskivät sellaisen tuoda. Tuoda pitää myös todistus, että minulla on rahoitus. Tilillä pitää olla 163 635 Islannin kruunua eli 1009,35 euroa joka kuukautta varten. Aika paljon, sanon minä. Onneksi on opintotuki ja Nordplus-stipendi, mutta lisärahoitus on tarpeen. Siksi olen väännellyt kirjoittaa myös apuraha hakemusta Tellervo ja Juuso Waldenin säätiölle. Se oli ainoa löytämäni säätiö, joka ei rajannut hakijoita vain teknillisen tai kaupallisen tai muihin tätä yhteiskuntaa olevinaan enemmän hyödyttävien alojen opiskelijoihin. Toivotaan, että nappaa. Lisäksi omasta ja vanhempien rahatilanteesta pitää toimittaa myös todistus. Että vanhemmat voivat tarvittaessa maksaa maailmalle kaikki rahansa antaneen lapsosensa kotiin. Suunnitelmien mukaan kotiin tulon hetki koittaa kuitenkin vasta vuoden kuluttua, vaikka alunperin sen piti tapahtua Islannin uuden vuoden bileiden jälkeen. Päätin tuossa kuitenkin Saksassa pari viikkoa reissatessani ja siellä vuoden vaihdossa olleita ystäväisiäni nähdessäni, että kyllä sitä pitää olla Suomesta poissa niin kauan kuin pystyy. Ehkäpä vuodessa opin tuon pienen kansan kielenkin sujuvaksi.