Läksemisen valmistelua

Jaahas. Lupasin tehdä kuten moni muukin vaihtoon lähtevä opiskelija nykyisin eli aloittaa vaihtoblogin. Vaihtoni alkaa elokuussa, mutta tapani mukaan ajattelin olla mielummin viisi minuuttia etuajassa kuin puolikkaan myöhässä eli aloitankin blogin kirjoittamisen jo nyt, heinäkuun ensimmäisen viikonlopun sunnuntaina, reilu kaksi viikkoa ennen lähtöä ja yli kuukautta ennen opiskelun alkua. Miksi juuri tämä ajankohta? Ehkäpä siksi, että syön juuri maitorahkaa, jonka haluaisin vaihtaa islantilaiseen skyriin. Tai siksi, että rannekelloni käy jo islannin aikaa. Tai siksi, että minulla oli eilen läksiäiset, joista tapojeni vastaisesti myöhästyin. Läksiäisistä minulle jäi käteeni muun muassa lista asioista, joita minun pitää Islantiin päästyäni tehdä. Tai ainakin yrittää tehdä. Geysiriin kuseminen voi osoittautua yllättävän hankalaksi. Helpompaa voi olla hymyillä myös silmillä. Luulen sen onnistuvan melkolailla heti, kun koneen pyörät hipaisevat maata Keflavikin lentokentällä tiistaina 23.7. noin kello 15:30.

Viikko sitten stressasin vaihdosta todella paljon, sillä vaihto-opiskelijoille suunnattujen asuntojen lista avautui ja asuinsija piti löytää mahdollisimman nopeasti. Islantiin muutto tapahtuu nimittäin jo kahden viikon päästä. Sitä ennen olisi hyvä tietää, missä seuraavat kuukaudet elämästään asustaa. Noh, ressasin ja ressasin ja kirjoittelin asuntohakemuksia ja tarkistin sähköpostin tilanteen kolmen minuutin välein. Lopulta sain vastauksen. Ehkä. Harmitti. Seuraava vastaus. Ei. Voihan pettymys ja väsymys. Kolmanteen hakemukseen ei vastausta saapunut. Toivoni menettäneenä kirjoittelin vielä neljä hakemusta, joista yhteen sain myönteisen vastauksen: Tervetuloa asumaan 1,5 kilometrin päässä yliopistolta ja Reykjavíkin keskusta sijaitsevaan taloomme huoneeseen, jonka pinta-ala on 16 neliömetriä ja vuokra 60 000 islannin kruunua (370,10 euroa) kuukaudessa. Sisältää veden, lämmityksen, internetin, sängyn, kaapin, petivaatteet, pyykinpesukoneen. Tuo kuitenkin oma pyyhe. Kanssasi 183 neliömetrin kokoisessa kaksikerroksisessa huoneistossa, jossa on kolme parveketta ja näköala Reykjavíkin kaupungin ylle, asuu kuusi muuta. Alakerrassa kanssasi asuu kolme naishenkilöä. Heidän kanssaan jaat kylpyhuoneen ja keittiön. Yläkerrassanne asustaa kolme mieshenkilöä. He jakavat keskenään keittiö ja kylpyhuoneen. Yläkerrassa on myös kaikille seitsemälle asukille yhteinen olohuone. Asunnossa asuu jo amerikkalainen mieshenkilö, joka odottaa teidän muiden vaihto-opiskelijoiden tapaamista suurella innolla.

Okei, viesti ei olut ihan näin pitkä, mutta pitihän minun saada kertoa, millaiseen paikkaan muutan ja keiden kanssa. Kuvia olen vain nähnyt ja kuvien perusteella talo on... tuota.. sanoisinko, että aika mielettömän hieno. Ruokailuhuoneessa oli Marimekon Unikko-kuosia oleva pöytäliina. Että tervemenoa Islantiin, pala suomea on jo siellä vastassa.

Vaihtojärjestelyitä on tullut kyllä tehtyä muutenkin. Niitä on ollut pakko tehdä. Yli puoli vuotta (6 kk) Islannissa viettävien pitää toimittaa saapumisen jälkeen sairasvakuutustodistus vai mikä lie, lomake E-104, voi noutaa Kansaneläkelaitoksesta. Aika paljon kyselivät, että miksi sinä sitä tarvitset. En tiedä, käskivät sellaisen tuoda. Tuoda pitää myös todistus, että minulla on rahoitus. Tilillä pitää olla 163 635 Islannin kruunua eli 1009,35 euroa joka kuukautta varten. Aika paljon, sanon minä. Onneksi on opintotuki ja Nordplus-stipendi, mutta lisärahoitus on tarpeen. Siksi olen väännellyt kirjoittaa myös apuraha hakemusta Tellervo ja Juuso Waldenin säätiölle. Se oli ainoa löytämäni säätiö, joka ei rajannut hakijoita vain teknillisen tai kaupallisen tai muihin tätä yhteiskuntaa olevinaan enemmän hyödyttävien alojen opiskelijoihin. Toivotaan, että nappaa. Lisäksi omasta ja vanhempien rahatilanteesta pitää toimittaa myös todistus. Että vanhemmat voivat tarvittaessa maksaa maailmalle kaikki rahansa antaneen lapsosensa kotiin. Suunnitelmien mukaan kotiin tulon hetki koittaa kuitenkin vasta vuoden kuluttua, vaikka alunperin sen piti tapahtua Islannin uuden vuoden bileiden jälkeen. Päätin tuossa kuitenkin Saksassa pari viikkoa reissatessani ja siellä vuoden vaihdossa olleita ystäväisiäni nähdessäni, että kyllä sitä pitää olla Suomesta poissa niin kauan kuin pystyy. Ehkäpä vuodessa opin tuon pienen kansan kielenkin sujuvaksi.