Huh.. Minä olen semmoinen ihminen, joka ei pidä mansikoista ja nyt olen syönyt mahan täyteen mansikoita. Sen siitä saa, kun tulee kotona käymään ja istuu mansikkamaalle. Tai täyden mansikkakupin ääreen. On nämä meidän mansikat sen verran makeita varsinkin tuoreina, että ei voi olla syömättä. En ole sitä paitsi elämäni aikana muiden mansikoita edes syönyt muuten kuin jossain kakuissa. Ei ne maistu yhtä hyviltä. Kranttu olen. Tai liian tällaiseen tottunut.
Maisema on nyt siis vaihtunut kotipaikalle Savoon vielä pariksi päiväksi ennen Pohjois-Suomessa kääntymistä. Näin kesällä sitä huomaa, että minkälaisessa idyllissä luonnonhelmassa on saanut lapsuutensa viettää. Mansikoita ja muita marjoja saa syödä mahan täyteen, perunat on kaivettu maasta parikymmentä minuuttia ennen suuhun joutumista, äiti on leiponut pullaa ja muita herkkuja, saa juoda kutunmaitoa koko vuoden edestä, kutut, kissa tai koira eivät kyllästy rapsutteluun, itse ei kyllästy rapsuttamiseen tai uimiseen tai saunomiseen. Ei valittamista. Mitä nyt vähän islantia tuossa sivussa pitää opiskella, mutta sekin on kivaa. Varsinkin, kun saa istua nurmikolla ja heittää välillä koiralle keppiä. Ja käydä teatterissa. Ja nähdä vanhoja kavereita. Ja keitellä kahvia. Ja käydä Ilosaarirockissa päivämukan näkemässä bändejä ja tuttuja.
Islantiin lähtöä ei ole täällä tullut sen kummemmin valmisteltua. Pitäisi kirjoitella hyviä perusteluja apurahan tarpeelle, mutta nyt on ollut kivempi olla ulkosalla ja nauttia kotipaikan kesästä. Ei täällä enää muutaman vuoden muualla asumisen jälkeen kokonaista kesää osaisi viettää, mutta näin lähdön alla on kiva käydä pyörähtämässä ja sanomassa heipat.
Äiti kävi ihmettelemässä minun tukan väriä. On kuulema itselläänkin ollut joskus samanvärinen, vaikka minun lapsuudessa olikin musta. Huomenissa jos pääsisi tätä omaa hiuskuontaloa vähän siistimään vielä ennen lähtöä, että ei Islannissa tarvitsisi ihan heti uutta hovikampaajaa etsiskellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti