Ääniaaltoja odotellessa

Ilmassa on suuren musiikkijuhlan tuntua. Viime viikolla Reykjavíkin kadut tuntuivat tyhjentyneen turisteista. Tällä viikolla kadut ovat täynnä turisteista ja paikallisista, sillä huomenna alkaa Iceland Airvawes, musiikkifestivaali, joka täyttää suunnilleen jokaisen kuppilan, kahvilan, kirkon, kirjakaupan, kadunkulman, konserttisalin, kaiken artisteilla täältä ja muualta. Liput on myyty loppuun jo aika päiviä sitten. En edes tiedä vielä, mitä kaikkea menisin katsomaan, joten todennäköisesti vain harhailen ohjelmalehtinen kädessä ja käyn siellä täällä ja tuolla millon kenenkin kanssa tai yksin. Tätä musiikin juhlaa kestää sunnuntaihin saakka, joten opiskelut jäävät jälleen taka-alalle. Ensi viikolla on pakko ottaa itseä niskasta kiinni, tarttua kirjoihin ja hakata päätä seinään. Eli yrittää oppia ja oppia.

Kaksi viikkoa sitten syyslomalla kävin jälleen muutaman päivän Suomessa veljeä ja samalla muuta perhettä ja kavereita moikkaamassa. Epätoivo minkäänlaisen toipumisen suhteen meinaa välillä vallata vähän liikaa alaa muutenkin ahtaaksi käyvästä pääkopastani, mutta pakko on yrittää pysyä positiivisena ja yrittää valaa toivoa ja halua toipua myös häneen. Lähdön jälkeen sentään hoitaja kuuli hänen suustaan ensimmäiset sanat pitkään aikaan, mikä sai minut pomppimaan ilosta ja melkein itkemään onnesta. Ei ollut helppoa lähteä takaisin Islantiin, mutta ystäväiseni Ainon kanssa matka sujui hieman helpommin ja mukavammin. Paluumatkalla lentokoneessa jopa tutustuttiin islantilaiseen poikaan, jonka kyydillä päästiin kotiovelle saakka.

Ainon viikko Reykjavíkissä sisälsi villakauppoja, kutomista, luennoilla vierailua, päiväretken, mustelmia, meidän tupareissa bilettämistä ja uima-altaan lämpimässä vedessä lillumista. Parasta itsellenikin oli päästä hetkeksi luonnon helmaan virolaisen kaverin ja hänen tyttöystävänsä kanssa yhdessä vuokratulla autolla. Käytiin katselemassa vähän vesiputouksia ja majakoita. Osa paikoista oli samoja, joissa käytiin jo Tiinan kanssa liftatessa (spoiler, spoiler!), mutta suurin osa paikoista oli ihan uusia. Päivään sisältyi luolaan laskeva vesiputous nimeltään Gljúfrafoss, josta ei voinut ottaa kuvia, koska en halunnut kameran kastuvan, Seljalandsfoss, jonka taakse pääsi pelleilemään, Skogafoss, jonka yläjuoksulla oli toinenkin vesiputous, jonka nimeä en tiedä, sekä Dyrhólaeyn saari, jonka mustalla rannalla saattoi maata juuri omalle selälle sopivalla kivellä, katsoa, kuinka aurinko laski vaaleanpunaiseen mereen ja ihailla linnunrataa.. Islanti näytti taas aurinkoisuudellaan parhaat puolensa ja sai Ainon ihastumaan itseensä. Uutta vierailua odotellessa.

Hekla ja heppa.

Seljalandsfoss

Kuka sanoi, että kiveen ei voisi rakentaa latoa?

Kuvassa kaikki näyttää pienemmältä.
Nuo aallot olisivat saattaneet helposti viedä pienen ihmisen.

Dyrhólaeyn (muumi)majakka.

Nytkin minun pitäisi oikeasti lukea kirjaa nimeltä 101 Reykjavík, että huomenna voi vastailla Moodlessa kipakoihin kysymyksiin. Hyvä kirja, mutta kouluasioiden välttely on parasta hupia ja stressin keruuta. Sentään sain eilen tehtyä esitelmän, joka esitettiin tänään typistettynä versiona, koska aika monella lipsahti muutaman viisi minuuttia annetun ajan yli.

Aurinkotuulta

Revontuli, taivaan loiste

Sammu heti, pala toiste!

Taivaankannen valovyö

Hyppää tänne, nyt on yö!

Näin loitsi shamaani Mauri Kunnaksen Joulupukissa ja noitarummussa. Olis kyllä tällä kertaa saanu Vekara Väkkärä sammuttaa kaupunginvalot! Mutta niistä huolimatta nähtiin eilen omalta parvekkeelta ja Perlanin kupeesta aivan upeat revontulet melkein kaikissa väreissä. Kannattaa olla Islannissa auringonpilkkujen maksimina joka yhdentenätoista vuonna vuonna 2013. Harmi, että ei ollut kolmijalkaa, jonka avulla olisin saanut vähän vähemmän tähdillä piirrettyjä kuvia.. Yksi sentään on ihan kelpuutettava.

No mutta, täällä vietetään yliopistolla meidän yksikön puolesta opiskeluviikkoa eli opetusta ei järjestetä. Sen kunniaksi lähden siis Suomeen huomenaamulla klo 7:30 eli herään kello 4. Tänä iltana revontulet saisivat siis olla sammuksissa, että ei lumoutuneiksissaan (öm, uudet sanat) niskojaan katkoisi.. Takaisin Islantiin matkaan taas sunnuntaina Ainon kanssa, tsihii! :)

Edit: Islannissa ne toiveet toteutuu! Ensimmäistä kertaa ikinä Reykjavíkin kaupunki on päättäny tänä iltana sammuttaa katuvalot keskustan alueelta klo 21:30-22:00, että revontulet näkyisivät paremmin! Luvassa on nimittäin taas hienoja taivaan tulia ja pilvetön taivas! Onnea on olla Islannissa eli se siitä aikaisin nukkumaan menosta.. :)

Sarja aurinkoisia päiviä

Islannissa sataa ja tuulee. Se on fakta. Olen siis tainnut joutua johonkin ihmeelliseen satumaahan, sillä enemmän muistan viime ajoilta aurinkoisia kuin pilvisiä päiviä. Sen kunniaksi kaikkea, mitä oon tehnyt opiskelujen sijaan. Koskaan ei voi nimittäin tietää, että onko tässä jo se viimeinen aurinkoinen päivä.

Kiipesin Esjalle. Sieltä näkee kauas. Bussilla pääsee 350 kruunun eli 2,13 euron hinnalla suoraan vuoren juurelle, mistä huipulle kapuaminen kestää noin 1,5 tuntia.

Esjan huippu häämöttää 914 metrissä, mutta parisataa metriä alempana on Kivi. Vasta tästä alkaa helpohko vaikea osuus.

Suoraan edessä: Reykjavík.

Tuolla jossain on Þingvellirit ja Geysirit ja ensimmäiset liftauspaikat.

Kävin Perlanilla. Se sijaitsee Reykjavikin ilmeisesti korkeimmalla nyppylällä Öskjuhlíðilla. Maisemana koko kaupunki ja vähän enemmänkin.

Perlanin eli helmen alla on Reykjavíkin kuuma vesi. Sisällä on myös keinotekoinen ja siksi sisäsiisti Geysir.

Reykjavíkin keskusta. Vasemmalla häämöttävä Hallgrímskirkjan torni on yksi Islannin korkeimmista rakennelmista, 74,5 metriä. Aika massiiviseltahan se näyttää muuten melko matalassa kaupungissa.

Islannin yliopiston kampus sisämaan lentokentän takana.

Reykjavíkin yliopiston kampus ja Reykjavíkia liehytteleviä muita kaupungin tapaisia. Vaikka Islannissa ei olekaan kuin yksi kaupunki.

Bongaa puna-valkoinen katto. Sen takana asun minä. 

Kävelin kaupungilla, kävin Kolaportiðin kirpparilla kämppiksen kanssa villapaitojen metsästyksessä ja ihmettelin jäätynyttä Tjörniä ja jatkuvalla syötöllä laskeutuvia sisämaan lentoja.

Siinä ne linnut nököttää ohuella jäällä..

Melko keskellä kuvaa, sillan takana on Reykjavíkin kaupungintalo. Lammen nimi on siis Tjörnin, Se lampi.

Istuin sisällä, join teetä, juttelin kämppisten kanssa, kudoin lapasista kynsikkäät ja kuuntelin kämppiksen kitaransoittoa.

Siitä piti tulla lapanen... Vielä on kehiteltävää..

Mutta että ei ihan liian kauniin syksyiseksi ja aurinkoiseksi menisi elämä, niin pitänee kertoa, että tuli täällä luntakin! Eilen aamulla heräsin seitsemältä herätyskelloon ja mietin, että nyt on jännä aamuhämärä, ihan ku olis talvi. Avasin verhot ja siellähän se oli, ensilumi. Pirskuta! Myönnän, ensimmäinen ajatus oli, että ei olis tänä aikaisena aamuna tarvinnu, mutta heti toisena mietin, että onhan tuo ihan kaunista. :)

Koulumatkalla saksalainen kämmpikseni Christine intoili lumesta niin, että innostuin itsekin. Tehtiin siis pikaisesti pienet lumiukot ja -linnut. Hassua, että toiselle tuollainen pieni määrä lunta on enemmän kuin yleensä.

Lumi suli kuitenkin iltaan mennessä eikä siitä tänään ole jäljellä kuin pienet rippeet. Ehti se kuitenkin yllättää autoilijat. Illalla suunniteltiin mahdollista viikonlopun reissua, kunnes tuli kaverilta hälytys, että taivaalla on kirkkaat revontulet. Meidän kämpässä sattuu olemaan parvekkeita sopivasti joka suuntaan, joten pakkauduttiin niistä yhdelle ja ihasteltiin kuorossa taivaan vihreitä lieskoja. Kameraa ei siinä vaiheessa jaksanut alakerrasta noutaa, sillä taivas pilvistyi nopeasti, mutta oltiin joka tapauksessa tuuripellejä ja nähtiin hetki upeutta, jota edes kaupungin valosaaste ei häirinnyt. :)

Monettakohan kertaa totean, että on aika onnea olla Islannissa?

Alku aina hankalaa...

Varsinkin, jos tuntuu, että alku on julmasti hypätty yli ja on sen sijaan aloitettu ihan keskeltä.

Olen ollut Islannissa nyt kaksi kuukautta ja viikon, joista kaksi viikkoa Suomessa. Muusta täällä oloajasta suurin osa on mennyt liftaukseen ja kolmen viikon kielikurssiin. Islannin yliopiston luennoilla olen käynyt kolme viikkoa, muukaan lukien viimeisen viikon, jonka olen ollut kipeänä (Islantilainen flunssa on sitkeämpi kuin suomalainen. Ei auta inkivääri tai valkosipuli tai sitruuna eikä leffoissa ja ulkona juoksenteleminen. Tai sitten olen vain stressipallo.). Tai no eilen olin luennolla, mutta tänään kurkku oli taas niin kipeä, että totesin paremmaksi jäädä kotiin juomaan teetä ja kutomaan lapasia. Kahden viikon päästä on jo syysloma (tai itseopiskeluviikko, miten sen haluaa nimetä) ja lähden taas Suomeen neljäksi päiväksi, jonka jälkeen kaveri tulee käymään viikoksi täällä luonain mun ja syömään kanssani täytelakua ja Pirkan suklaata.

Aika tuntuu lentävän täällä vielä nopeammin kuin muualla, vaikka minun pitäisi olla se, jonka isomummon vanha vedettävä rannekello on aina oikeassa. En ole edes ehtinyt päästä alkuun opiskelujen suhteen, kun on pitänyt juosta ympäriinsä hankkimassa puhelinnumeroa ja kertomassa, että olen saapunut maahan! Tilannetta ei tietenkään helpota tieto siitä, että veli on edelleen sairaalassa eikä kotiutumisesta ole tietoa. Todennäköisesti hänet siirretään vain jatkamaan toipumista Kuopion puoleen, mikä helpottaa tilannetta vanhempieni ja toisen veljen puolesta. He kun ovat ainoita, joilla oikeasti on mahdollisuus olla velipojan luona aina tarvittaessa eli lähes koko ajan.. Ristiriitaiset on tunteet, kun pitäisi päättää, että irtisanoako oma asunto Tampereella ja jatkaa opiskelua täällä myös keväällä vai palatako takaisin Suomeen, että olisi lähempänä.. Ei paineita, mutta jos kuitenkin vähän hoputetaan muutenkin vaikeita päätöksiä, jotka ovat aina jonkun kannalta vääriä. Toisaalta, elän täällä unelmaani vaihtovuodesta ja ulkomailla asumisesta, enkä ole vielä todellakaan ehtinyt tehdä kaikkea, mitä olen halunnut Islannissa ja Reykjavíkissa tehdä. Paikalliset filkkaritkin meinaa mennä ohi tässä sairastaessa, vaikka uutisten pätkään kaverin kanssa jouduttiinkin. (Ihan yleistunnelmointi pätkään siis. Mutta päädy telkkariiin – checked.)

Noh, toisaalta voisin vain ottaa itseäni niskasta kiinni, lakata märehtimästä ja märsäämästä ja tarttua kirjapinoon, jonka sisältö pitäisi sisäistää ennen joulukuun tenttejä. (Tenttiaikataulu julkistettiin eilen. Kauhukseni totesin, että ensimmäistä kertaa elämässäni joudun tekemään jotain itsenäisyyspäivänä! Minulla on silloin tentti! Kuvitelkaa! Kulttuurishokkeja tämäkin. Huomata, että kaikissa maissa 6.12. ei ole kansallinen vapaapäivä.) Lukeminen ei lopu kuin lukemalla, jos silloinkaan. Ja sitä paitsi tuohan on juuri sitä, mitä haluankin lukea, eikö? Íslenska fyrir útlendinga ja The Pronunciation of Modern Icelandic on juuri sitä, mitä tänne tulin oppimaan! Vielä kun saisin kielen käyttöön.. On kai aika laittaa sähköpostia islantilaiselle metsänhoitajalle, jolla on suomalainen vaimo. :) Tai soittaa naapuriin. Tai avata suu kaupan kassalla.

Sateenkaaren päässä on... Reykjavík?