Jälkimaininkeja

Joskus viisi päivää tuntuu kahdelta viikolta – positiivisessa mielessä. Viime keskiviikosta eiliseen eli tähän aamuun saakka sai todella nauttia Iceland Airwavesin tarjoamasta musiikista, jota pääsi kuuntelemaan sekä rannekkeella että ilman. Off-venuen ohjelmisto tarjosi koko ajan jotakin, on-venue tarjosi vielä enemmän! Enpä muista, milloin viimeksi olisin kokenut yhtä voimakkaita tunteita ihan vain kuuntelemalla musiikkia. Aika vaikea on laittaa kaikkea näkemäänsä minkäänlaiseen järjestykseen, mutta voimakkaimpia tunnemyllerryksiä tarjosivat Ólafur Arnalds Islannin sinfoniaorkesterin kanssa, Sólstafir, múm kahden tunnin kirkkokonsertillaan sekä Amiina.

Pääasiassa kuljeskelin kämppikseni Davidin ja muuten vain hyvän kaverimme Julianin kanssa. Ainakin viimeiset kolme päivää oltiin kuin paita ja kolme peppua. Tiesin jo aiemmin, että pojilla on aika laaja musiikkitietämys, mutta oli hauska huomata, että musiikkimaut natsasivat näin hyvin yhteen! Eilen ja toissapäivänä kaikkien keikkojen jälkeen oli kivaa myös ihan vain hengata Julianin luona ja suunnitella seuraavaa päivää.

Noh, jotta en unohtaisi, mitä kaikkea näin ja jotta voisin edes hieman jakaa muidenkin tietoisuuteen islantilaisia (ja vähän muunkin maalaisia) artisteja, bändejä, kokoonpanoja, yhtyeitä, tässä on lista kaikista, jotka näin. Mun musiikkitietämys on vauvan tossuissa, joten en osaa tarkemmin määritellä, mitä musiikkityyliä he ja ne edustavat. Jokainen määritelköön sen siis ihan itte vaikka väreinä. Kokeile edes jotakin.

Keskiviikko

Off-venue:

Benny Crespo's Band

The Anatomy of Frank (US)

Bruno Bavota (IT)

Epic Rain - Teatterimaista musiikkia, räppiä ja komea knallipään syvä viskibasso.

Ben Frost ja Reykjavikin sinfoniaorkesteri – Makaa lattialla ja kuole, koska äänimaailma on jotain uskomatonta. Varsinkin valtavassa Hallgrímskirkjassa.

On-venue:

Sóley

Samaris

Bloodgroup

Emiliana Torrini - Ehdottomasti muutakin kuin Jungle Drum, jonka kuulin vain back stagelta. Jouduin sinne, kun pienikokoinen ystäväiseni pyörtyi keikan loppuvaiheessa. Ei ole helppoa olla muita pienempi, kun isommat vievät ympäriltä kaiken hapen, mutta oli hauska huomata, että ei itsellä mennyt sormi suuhun tilanteessa, jossa olisi voinut käydä huonostikin.

Torstai

Off-venue:

Hymnalaya – Ihanan herkkiä nuoria muusiikoita, jotka olivat melkoisen hämmentyneitä kirjakaupassa saamistaan suosionosoituksista

On-venue:

Ólafur Arnalds ja Islannin sinfoniaorkesteri – Kannatti jonottaa viimeisiä lippuja! Myöhästyttiin ensimmäiseltä puoliskolta, koska irlantilainen kämppis kokkaili herkullisen perhepäivällisen, mutta toisen puoliskon aikana taisin vajota penkkiin ja tuijottaa ja kuunnella monttu auki. Vihasin aina ensimmäistä taputusta, joka rikkoi musiikin ja katsomon välisen jännitteen, mutta mielelläni osoitin suosiota seisaaltani. Tämän konsertin jälkeen ei voitu Davidin kanssa muuta kuin olla hetki hiljaa ja harhailla ympäri Harpaa. Ei tehnyt mieli mennä mihinkään.

Endless Dark – Vähän raskaampaa ja ihan kekseliästä musiikkia, toimi hyvin Ólafur Arnaldsin jälkitunnelmiin.

Hjaltalín – Toisessa mielentilassa olisi varmasti toiminut paremmin, mutta tällä kertaa tuntui liian yksinkertaiselta ja helpolta, sillä oltiin Davidin kanssa vieläkin hyvin oudoissa maailmoissa, joista ei päässyt pois.

Sólstafir – Tänne olisi Anna halunnut kovin, mutta ei saanut enää Airwaves lippua, kun Sólstafirin esiintyminen ilmoitettiin. Toimi mainiosti jälkitunnelmiin! E-bow toi mieleen Samurain rakkauden ja nostatti niskakarvat pystyyn.

Meinattiin vielä mennä katsomaan Útidúria, mutta unohduttiin näkemään revontulia kaljat kourassa ja juttelemaan Tjörninin joutsenille.

Perjantai

Aloitettiin perjantai huomaamalla, että Kraftwerkin sunnuntaiseen konserttiin pitää hakea liput klo 12 alkaen. David sai lipun, vaikka oli jonossa myöhemmin kuin toinen kämppikseni Christine ja minä. Jäi siis Kraftwerk näkemättä, mutta ei ollut kuulema erikoinen kokemus kaikkien muiden kokemusten jälkeen. Luotan Davidin sanaan ja olen tyytyväinen, että menin Annan kanssa katsomaan Hohdon.

Off-venue:

Piti nähdä Villagersin (IE) keulamies Conor J. O'Brien, mutta nähtiinkin upea nuori nainen, jonka nimeä en muista.

Muck

Villagers (IE) – Tällä kertaa kuultiinkin täydessä Kaffibarinnissa ja oli kyllä hauskaa!

Baby in Vain (DK) – Aika uskomatonta menoa ja asennetta 17-19-vuotiailta tytöiltä!

On-venue:

múm – Jonotettiin pienen Fríkirkjanin ympäri ja päästiin onneksi sisään. Kaksituntinen kaunis ja hauska konsertti, jonka aikana kirkossa oli metsä, valtameri, kummituksia, hiustennostatusta ja silmistä tulvivia tunteita. Konsertin jälkeen ei voinut kuin hymyillä leveästi, mennä kaljalle ja puhua musiikista ja tunteista ja päättää soittaa ja laulaa enemmän. Tai ainakin kuunnella muiden soittoa ja laulua..

Baby in Vain – Toisen kerran saman päivän aikana. Olivat aika ammattilaisia.

Kimono

Lauantai

Off-venue:

Mammút – Wau! Jälleen aikamoinen konsertti.. Laulajalla oli aivan mieletön läsnäolo, joka täytti koko huoneen ja jota ei voinut kuin seurata suu auki. Tämän jälkeen oli hyvä syödä lounasta kattoterassilla.

1860

Me and my Drummer – Saksalainen kahden ihmisen orkesteri. Musiikissa ei hirveästi vikaa, mutta tällä kertaa laulajan asenne oli todella tympeä ja ikävä. Lähdettiin kesken pois, kun tuntui vievän kaiken energian tuo tympeä asenne.

Good Moon Deer

Eivør Pálsdóttir – Pieni suuri Färsaarelainen!

Amiina – Sigur Rós nimisen pikkubändin kanssa yhteistyötä tehnyt ryhmä, jonka konsertti oli ilmeisesti kaikkien mielestä liian lyhyt. Tykkäsin erityisesti rumpalista, joka ensimmäisen kappaleen jälkeen kysyi, että aikooko puolet yleisöstä todella seurata koko konsertin puhelimen näytön läpi. Tykkäävät juoda kahvia ja puhua tunteista.

Midlake (US) – Sopi Amiinan konsertin jälkeiseen tunnetilaan. Ei ehkä ensivaikutelmalta kaikkein tanssittavinta musiikkia, mutta löysin taas Yksinkertaisia lauseita ja seurasin kättä.

Jon Hopkins (UK) – Tanssi jatkui ja oli hiki ja hyvä mieli.

Sun Glitters (LU) – Harmitti, että nähtiin vain viimeiset viisi minuuttia, kun siirtymä kesti aiottua pidempään, mutta oli hyvät viimeiset viisi minuuttia.

Neljältä sanottiin haikeat heipat kämppikseni Sinéadin kaverille Aoifelle. Muuten ilta jatkui aamukuuteen. Nukkumaan mentiin ennen seitsemää.

Sunnuntai

Off-venue:

Hymnalaya – Oli toisen näkemisen arvoinen, kun hymy ei enää mahtunut naamalle.

Christine Hoberg (US)

Saytan – Aika mielenkiintoinen keikka oli heillä erään kaupan näyteikkunassa.

On-venuen esityksiä en nähnyt ollenkaan, kun en tosiaan Kraftwerkiin saanut lippuja. Oli tarkoitus mennä katsomaan vielä Tilbury ja Moses Hightower, mutta Hohto kesti vähän aiottua pidempään. Piti nähdä myös Sinéadin viulistikaveri, mutta missattiin sekin. Päädyttiin siis lopulta jälleen Julianin luo katsomaan Scott Pilgrim vs. The World uuden kanadalaisen tuttavuuden kunniaksi.

Nyt maanantaina on hieman vaikeaa tajuta, että pitäisi taas ottaa arjesta kiinni. Näkemättä jäi vielä Ásgeir, Árstiðir, Ylja, Gold Panda, Samúel Jón Samúelsson Big Band, Low Roar, Ólöf Arnalds, Ojba Rasta, FM Belfast ja muutama muu hyväksi haukuttu ja liikaa niitä, joista ei ollut kuullut ennen. Ehkä ensi vuonna taas. Toivotaan, että on silloin yhtä suotuisa sää kuin tänä viikonloppuna! Ei tainnut sataa kuin hieman keskiviikkona ja tuulikin oli kohtuullinen! Kiva oli kävellä kotiin pienessä pakkassäässä ja kananmunan vienossa tuoksussa. Kylmällä ja kostealla kelillä sen nimittäin erottaa aika selkeästi..

Nyt pitää tarttua kirjaan, jota ei Suomessa käynnin, Ainon vierailun ja Iceland Airwavesin takia ehtinyt lukea tähän päivään mennessä. Pitää käydä muutenkin juttelemassa opettajien kanssa opinnoista, joissa en vieläkään ole päässyt kunnolla alkuun, kun mieltä kaihertaa murheet. Mutta josko se tunnelma tästä lähtisi paranemaan, kun viikonlopun on ollut yhtä hymyä hyvän musiikin ja hyvien uutisten takia. Joskus muutama, kauan odotettu sana voi pelastaa päivän. Varsinkin, jos ne sanat kertovat, että ei ole kipuja.