Ensivaikutelmia

Täällä sitä nyt ollaan. Islannissa. Tässä maassa on hetkisen minun kotini.

Matka tämän maan pinnalle alkoi kaksi viikkoa sitten, kun jäin yöjunasta Tampereen pysäkillä ja suuntasin askeleni Tiinan ovisummerin luokse. Siellä (eli ovisummerin painalluksen seuraksena auenneiden ovien takana) odotti Saksasta palannut Tiina ja iso matkalaukku, joka odotti jälleen uudelleenpakkaamista, jota minä en odottanut. Suunnitelmana oli saada kaikkien minun talvi-yms-vaatteideni yms tavaroideni lisäksi mukaan teltta, trangia ja makuupussit ja -alustat (ja tietenkin Tiinan kamppeet). Ei ongelmaa, jos käytettävissä on rinkka, iso matkalaukku ja 40-litrainen reppu, joka kulkee mukavasti käsimatkatavarana. Mitä nyt vähän painorajoituksia pelättiin ja tuskailtiin (minä tuskailin), että ihan liikaa tavaraa, onko tämä kaikki tavara välttämätöntä ja Tiina sanoi kokemuksen syvällä rintaäänellä, että ota vaan kaikki, mitä mieli tekee, ei haitannu Saksan entistä asukkia, että oli paljon tavaraa. Pakkaamisen onnistumista ja päättymistä olikin sitten myöhemmin hyvä juhlistaa pizzalla ja viinillä Marin ja Pekan ja velipoijan kanssa. Haikeaa oli sanoa heippoja määrittelemättömäksi ajaksi, mutta onneksi sain myös mukavan pienen muiston ja matkaseuran. Nimekseen tuli Kerttu. Kerttu lähti mukaani etsimään sukulaisiaan, joita on kuulema täällä, Uudessa-Seelannissa ja Australiassa. (Hih hih, en kai jo suunnitellut muita ulkomaan matkoja...)

Kimpsuinemme ja kampsuinemme lampsimme melko aikaisin heinäkuisena tiistaisena aamuna Tampereen linja-auto asemalle, josta kätevästi kulki linja-auto suoraan Helsinki-Vantaan lentoasemalle terminaalin 1 eteen opiskelijahinnalla 13,50 euroa. Tyytyväistä ja unista. Matka ei sujunut kuitenkaan ilman jännitysmomentteja. Linja-auto nimittäin hajosi juuri ennen Hämeenlinnan pysähdystä. Siinäpä sitten odoteltiin uutta autoa parikymmentä minuuttia ja mietittiin, että myöhästytäänköhän vaiko eiköhän ja mitäs sitten, jos myöhästytään ja lentääkö Tukholmaan muita lentoja ja odottaako Islanti ja aaapua. Ilmeisesti kuitenkin joko tiistaiaamut tai Suomen lentoasemat ovat ruuhkattomia aikoja ja paikkoja, koska kentälle saapuminen vajaa puolitoista tuntia ennen lentokoneen lähtöä riitti nestemäisen jogurtin (Huom! Viili on neste!) syömiseen ja filmin metsästykseen. Ohimennen kerrottiin Kuopiossa joskus aikaansa viettäneelle punaisen ristin työntekijälle, että sori, ei myö makseta mittään minnekään, ku muutettaan muasta.

Ties miten monen tunnin koneessa istumisen, hajuvesien haistelun ja odotteluhierontojen jälkeen laskeuduimme viimein Islantiin tiistaina 23.7.2013 noin kello 15.20 paikallista aikaa. Maisema oli... erilainen. Puuton ja yllättävän tasainen, hetken aikaa. Joku mäki, ehkä tulivuori, siinsi horisontissa. Lämpöä oli noin 16 astetta Celsiusta, taivas selkeä, ilmassa pieni tuulenvire. Vuokraisäntäni mukaan vielä eilen eli silloin maanantaina 22.7. Reykjavíkissa oli satanut kuten koko kesän ennen sitä. Tuotiin sitten mukanamme ensimmäinen muttei kuitenkaan viimeinen aurinkoinen päivä! Totesimme vuokraisäntäni tavattuamme, että islantilaiset (huomaa yleistys) saattavat olla melko vähäpuheisia, mutta ystävällisiä ja aika äkkipikaisia. Ehdittiin nimittäin juuri ja juuri viedä matkalaukkuni tulevalle asunnolle säilöön, kun he jo tarjosivat tyttärensä asuntoa Tiinan ja minun camping-majoituksen korvaajaksi. Kymmenen minuutin kuluttua oltiinkin jo siellä eli minun tulevan asuntoni naapurissa. Kivasti autolla meidät heittivät, vaikka matkaa oli alle puoli kilometriä. Ei täällä kuulema kävellen kuljeta yli 300 metrin matkoja.

Islanti näytti meille siis heti alkuun hyviä puoliaan. Saapumisen jälkeisien seuraavan kahden viikon aikana eli tähän aamuun asti tutkin tämän saaren kolkkia Tiinan kanssa käyttämällä liikkumiseen ainoastaan peukalokyytiä ja omia ja hevosen jalkoja. Tavoitteena oli päästä saaren ympäri liftaamalla, minkä osoitimme täysin mahdolliseksi, vaikka muutama kyydin meille antanut hieman epäilikin meidän onnistumistamme ja jakeli puhelinnumeroitaan ja nettiosoitteita kimppakyytisivustolle. Liftausreissusta kertomisen säästän myöhemmälle ja paremmalle ajalle, että ei ihan liian pitkää päivitystä pääse tulemaan. Teaserina kerrottakoon, että uitiin vesiputouksessa, nähtiin Geysir (en vielä kussut siihen), nukuttiin kiehuvan veden päällä ja tulivuoren varjossa, bongattiin metsä, ratsastettiin laavakentällä ja luotiin kontakteja. Check-listista sain aika monta kohtaa jo ruksattua ja lisäksi tuli lisättyä muutama kohta ihan omatoimisesti.

Nyt vietän ensimmäistä päivääni yksin Islannissa eli lähdin ainakin viidenkymmenen muun vaihtarin kanssa kielikurssille Länsivuonoille, Isafjörduriin, The Bottom of Nowhereen. Täällä ei kuulema ole mitään. Täällä kuulema seotaan eikä tänne enää koskaan haluta palata. Näin kuulin meille jossain vaiheessa liftausreissulla kyydin antaneilta ihmisiltä. Katsotaan kuinka käy. Ensivaikutelma paikasta on hiljainen, luonnonläheinen, tällä hetkellä ihmispaljoinen. Erityisesti saksalaisia on. Meidän käytävällä melkein joka huoneessa eli öö... ainaski yli kymmenen. Suomalaisiakin on tosin bongattu. Ja espanjalaisia. Ja tanskalaisia. Ja ruotsalaisia. Ja vaikka sun mitä. Nyt on tosin niin väsynyt yhdeksän tuntia kestäneestä linja-automatkasta ja uusiin ihmisiin tutustumisesta, että taidan vaan painua melko suorilla petiin..