Kylmiä kylpyjä

Huomenna lähdin kuukausi sitten. Tänään kuukausi sitten olin vielä Tampereella hoitelemassa asioita, pakkaamassa ja näkemässä ihmisiä viimeisiä kertoja. Tänään tänään pakkailen taas, toivottavasti viimeistä kertaa pitkään aikaan. Alkaa olla jo vähän liiankin tuttua tuon jättimäisen ja hyvin täyden matkalaukun sulkeminen. Täältä Länsivuonoilta on tietenkin tarttunut mukaan vielä lisää tavaraa, joka pitää saada kuljetettua Reykjavíkiin. Noihin tavaroihin kuuluu muun muassa kolmen viikon kurssimateriaali ja islanti-englanti-sanakirja.

Materian lisäksi kolmen viikon intensiiviseltä kielikurssilta on tarttunut aikamoinen määrä kokemuksia ja ihmisiä, jotka toivottavasti säilyvät lähipiirissä ainakin jouluun saakka. Tuntuu hassulta lähteä taas ihmisten ilmoille kaupunkiin, kun on melkoisen tiiviisti viettänyt aikaa näiden ihmisten kanssa. 80 ihmisestä on muotoutunut pieniä porukoita, jotka viettävät keskenään aikaa. Itsekin olen ”jämähtänyt” yhteen porukkaan, jonka kanssa käytäväbiletetään kurssimateriaalin ja kotiläksyjen kanssa eli puhutaan paljon, nauretaan ja mietitään kielen kiemuroita. Siinä sivussa opetellaan islantia saksan, suomen ja ruotsin ohella. Pohditaan kulttuurieroja. Suomalaiset on täällä edelleen Niitä Epäkohteliaita, jotka eivät osaa toivottaa hyvää ruokahalua. Toisin sanoen pöytään istuutuessa tsekkiläinen vierustoveri toivottaa hyvää ruokahalua kaikille muille, mutta minulle vain hymähtää tai käskee suksia kuuseen. Toivotan samat takaisin. Kuulostaa töykeältä, mutta kyseessä on vain paskempaa läppää 22/8. Joskus saa nauraa myös huonoille jutuille!

Koko ajan ei kyllä naurata. Kielen oppiminen on rankkaa aivotyötä ja välillä väsyttää niin paljon, että ei jaksa muuta kuin nukkua pitkiä päikkäreitä.. Omalla kohdallani kielen oppimista vaikeuttavat lisäksi keskittymisongelmat, joita aiheuttavat ulkomaailmasta kantautuvat uutiset. Täällä nimittäin eletään kuplassa, jonne satunnaisesti saapuu tekstiviesti tai sähköposti ulkomaailmasta (netti ei tosiaan edelleenkään pelitä, jos kaikki 80 opiskelijaa ja 5 opettajaa on vapaalla). Egyptin tilannetta enemmän huolettavat oman lähipiirin huolet ja murheet. Jos voisin nyt revetä useaan paikkaan, repeäisin tänne tutustumaan uusiin ihmisiin ja kokemaan Islantia, Lammille halaamaan rakasta ystävää, Tampereelle piristämään velipoikaa ja Varpaisjärvelle olemaan kotiväen apuna. En ehkä nimittäisi näitä tunteita vielä koti-ikäväksi, sillä Islanti tuntuu tällä hetkellä oikein kotoisalta ja ihanalta paikalta, mutta silti on rankkaa olla kaukana niistä, joita haluaisi olla nyt tukemassa. Noh, ainakin olen itse saanut suukkoja, haleja ja pään silityksiä yhdeltä jos toiselta uudelta kaverilta, jotka ovat sattuneet olemaan paikalla huonojen uutisten saapuessa. Ei ole haitannut, jos olen vähän vaatteitaan räkinyt. Päin vastoin kiikuttavat minulle nenäliinoja, teetä ja keksejä heti tarvittaessa. Eli kotiväelle tiedoksi: kyllä minä pärjään ja kyllä minusta huolta pidetään! Pärjätkää tekin!

Huolten keskellä voi yrittää keskittyä opiskeluun, mutta melko hyvin toimii myös ärräpäiden päästely, islanniksipa tietenkin! Valinnaisiin kursseihin nimittäin kuului opettajamme Ólin pitämä kurssi oikein kiroilemisesta. Sanomaltaan islantilaisilla kirosanoilla on suunnilleen sama sisältö kuin suomalaisillakin eli piruista ja alisesta maailmasta puhutaan aika paljon. Haukkumaniminä puolestaan käytetään enemmän lampaita ja aaseja, koska näitä nyt yleensäkin pidetään universaalisti tyhminä eläiminä. Yksi loukkaavimmista haukkumanimistä on kuitenkin kommentoida toisen sukkien puhtautta. En nyt aio tässä kertoa kaikkia uusia oppimiani sanoja, sillä en ole vielä itsekään varma sanojen taivutuksesta. Kuten Ólikin sanoi, on tärkeää osata ääntää sanat oikein ja käyttää niitä kieliopillisesti oikein, että ei tositilanteen sattuessa joudu naurunalaiseksi! ;)

Muita hyviä tapoja huolien käsittelyyn on hyödyntää aurinkoinen päivä vuoren valloitukseen. Tiistai 20.8., oma virallinen epäonnenpäiväni, oli yksi tähän mennessä kauneimmista päivistä. Kuten huonetoverini sanoi, päivä oli täydellinen: aurinko paistoi, ihmiset olivat iloisia, saattoi mennä rannalle uimaan ja istua ulkona pitkään. Jätetään vain mainitsematta, että lämmintä oli noin 13 astetta. Itse hyödynsin päivän kiipeämällä saksalaisen kaverin kanssa Mýrafjallille, joka häämöttää huoneemme ikkunasta. Tuolla nyppylällä oli korkeutta vaivaiset 312 metriä, mutta silti urakkaa oli. Tai noh, ylöskiipeäminen oli melko helppo juttu, vaikeampaa oli kävellä vuoren kapealla harjanteella. Istuskeltiin huipulla melko pitkään ja ihailtiin maisemia, joissa ollaan tätä elokuuta vietetty. Alastulo oli jälleen haastavaa ja muistutti enemmän pyllymäkeä kuin kiipeämistä. Oltiin hurjapäitä ja päätettiin vähän oikaista mutkia suoriksi eli tulla jyrkkä vuorenrinne suoraan alas sen sijaan, että olisi kuljettu samaa loivahkoa reittiä takaisin. Annoin suosiolla kameran kokeneemmalle ja rohkeammalle kaverille kannettavaksi, sillä pelkäsin vaihteeksi enemmän sen kuin omien luideni puolesta. Oikaiseminen kannatti, sillä vuoren juurelta löytyi mahdoton määrä mustikoita! Nyt en enää ihmettele, mistä mustikkaskyrin mustikat saadaan, sillä maa oli todella mustanaan marjoista! Kaverini ei selvästikään ole Saksassa tottunut siihen, että marjoja pitää syödä maha täyteen silloin, kun niitä on tuoreena tarjolla. Itse istuin nauttimaan maan antimista pitkähköksi toviksi ja harmittelin, että mukaan ei tullut astiaa, johon mustikoita kerätä. Taitaa tässä ennen lähtöä olla siis edessä vielä pieni reissu mustikkametsään! Tai siis mustikkaan.. Eihän täällä ole metsää. (Mutta itäisemmässä Islannissapa on, olen jopa käynyt siellä!)

Paras tapa käsitellä murheita taitaa kuitenkin olla niiden kirjaimellinen hukuttaminen. Eilen illalla vasta tajusin hyödyntää tilaisuutta, joka on ollut koko ajan saatavilla: hotelli nimittäin sijaitsee aivan jääkylmän vuonon kupeessa. Tiistaiseen auringonpaisteeseen verrattuna eilisen sää oli hyvin huono. Vettä satoi ja tuuli tuiversi koko päivän. Muutama kaveri päätti tästä huolimatta lähteä uimaan, joten päätinpä liittyä seuraan. Kello taisi olla jo kymmenen illalla. Pari tuntia oli jo käytävässä biletetty eli kirjoiteltu päiväkirjoja islanniksi. Miksipä ei siis lähtisi maistamaan suolaista vettä! Hämärän, melkein pimeän aikaan meri näytti lähinnä kauniin pelottavalta eikä vuonon toisella puolella olevia vuonoja meinannut edes erottaa sumun takaa. Ilman kylmyys oli vain hyvä tekosyy juosta suin päin korkeaan aallokkoon, jonka voima sai (huonetoverini) ihon mustelmille! Kylmässä meressä ei ilmeisesti voi muuta kuin nauraa ja huutaa riemusta samalla kun islanniksi kiroaa veden kylmyyttä. Meressä uiminen piristi meitä niin paljon, että sen jälkeen istuttiin käytävässä vielä pitkä tovi nauramassa ja nauttimassa toistemme seurasta. Ilmassa on ehkä pienoista haikeutta, kun viimeisiä päiviä vietetään. Moneen kertaan on jo luvattu ja vannottu, että pysytään yhteyksissä, kunhan Reykjavíkiin päästään. Kaupunki on kuitenkin sen verran pieni ja lisäksi suurin osa muotoutuneesta porukasta on tullut tänne opiskelemaan islantia tai muita pohjoismaisia kieliä kuten minäkin. Innolla odotetaan siis opiskelujen varsinaista alkamista ja vielä myöhemmin saapuvien vaihto-opiskelijoiden tapaamista! Porukoita varmasti muotoutuu vielä uusia ja erilaisia, mutta luultavasti näiden ihmisten kanssa jaettujen kokemusten ansiosta ainakin pari heistä jää hetkeä pidemmäksi ystäväksi.

Huomenna meillä on edessä vielä kurssin päättävä koe, jonka jälkeen saadaan illallista. Luvassa on alkupalaksi lohta ja pääruoaksi lammasta, kasvissyöjien ruokalistasta ei puhuttu mitään. Luultavasti jotain hyvää on meillekin tarjolla! Lauantaina startataan yhdeksän maissa kohti suurkaupunkia eli yöunet säästetään monen tunnin matkustamista varten. Illalla pitää kuitenkin jaksaa vielä tutustua Reyjavíkin taiteiden yöhön!