Kuinkas tänne päädyinkään?

Ihan vain koska islantilainen flunssa iski viimein minuunkin ja vaihtoonhaut on Suomessa ajankohtaisia juttuja, niin päätin vanhoja muistellakseni kirjotella ylös pienen tuistilistan, että mitä sitä pitikään tehdä ennen toiseen (Pohjois)maahan muuttoa. Kyseessähän omalla kohdallani on Nordplus-vaihto, joka on Pohjoismaiden ja Baltian välinen ohjelma. Siinä ei kai ole suurempia eroja esimerkiksi Erasmus-ohjelmaan verrattuna, mutta kätevä pohjoismaalaiselle. Apuraha on huhujen mukaan hieman suurempi, mutta niin on yleensä hintatasokin.

1. Päätä vaihtokohde ja -ohjelma. Paljon voi nähdä Euroopassa, useita maita jopa, Aasiassa pääsee varmasti erilaiseen kulttuuriin, mutta ei pidä unohtaa, että Pohjolassakin on hirveästi nähtävää. Itse mietin ensin Amsterdamia, mutta helpompaa oli tulla Islantiin. Olen tyytyväinen.
2. Yhteys Nordplus-koordinaattoriin. Ensin hain lupaa vaihtoon oman yliopiston puolesta. Helppoa, täytin yhden paperin, jossa kysyttiin jo pankkitiedot ja kohdemaa. Myöhemmin vein vielä koordinaattorille tulosteen opintorekisteristä. Yleensä yliopistolla tai vaihto-ohjelmalla on kiintiö vaihtoon lähetettävien määrästä, mutta onnekkaasti kielen ja kirjallisuuden opiskelijoille suunnattuun Nordliks-vaihtoon ei ollut tänä vuonna tunkua.
3. Haku kohdemaan yliopistoon. Islannin yliopistoon piti kirjoitella oma pieni motivaatiokirje, johon jo alustavasti suunniteltiin käytäviä kursseja. Täytettiin netissä ja tulosteltiin kotiyliopiston leimoja varten.
4. Odottelu. Tieto Nordplus-vaihtoon pääsemisestä tuli vasta melko myöhään eli kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Johtuu varmaan siitä, että ainakin Islantiin haku umpeutui vasta vappuna. (Lennot kohdemaahan voi jo silti ostella, ihan vaan matkailun ilosta. ;) )
5. Ota vaihtopaikka vastaan. Vaati hyväksymiskirjeen tulostamisen, allekirjoittamisen ja postittamisen takaisin yliopistolle. Islannin yliopistosta ei koskaan saapunut fyysistä hyväksymiskirjettä, vaan suurin osa asioista hoidettiin netissä ja sähköpostin välityksellä. Vaikeutti asioihin perehtymistä, kun ei ollut paperiversioita selailtavana vaikkapa Saksassa reissatessa.
6. Etsi asunto. Yliopisto lähetti listan tarjolla olevista majoituskohteista. Aika moni majoittuu guest housessa, mutta osa asustaa myös alkuasukkaiden kanssa. Itse asun kuuden muun kansainvälisen opiskelijan kanssa islantilaiselta perheeltä vuokratussa asunnossa, entisessä olohuoneessa. Valitsivat minut varmaan, kun tykkäävät Marimekosta ja Iittalasta.
7. Allekirjoita lappu, jolla annat suotumuksesi ottaa vastaan Nordliks-apuraha 200 €/kk ja matka-avustus 800 €. (Piti olla tilillä elokuun alussa, mutta eipä ole vielä näkynyt.. Kohdallani on joku vika jossakin..)
8. Ilmoita omalle yliopistolle ja Kelalle, että lähdet vaihtoon. Islannin suhteen eivät edes vaatineet vuokrasopimusta asumislisää varten, kun tiesivät, että kallistahan täällä...

Kaikki tuo tehtiin vielä kotimaassa. Länsivuonojen kielikurssin jälkeen takaisin Reykjavíkiin päästyä itselleni tuli äkkilähtö takaisin Suomeen, joten joidenkin asioiden järjestely on ollut nyt jälkikäteen hieman monimutkaista. Minulta jäi siis väliin pakolliset lähtötasotesti Islanti toisena kielenä -ohjelmaan sekä ESN:n vaihto-orientaatio. Olivat kuitenkin hyvin ymmärtäväisiä, kun aika poikkeuksellinen ja voimia vievä tilanne on päällänsä edelleen..

1. Ilmoittaudu yliopistoon. Samalla saa tunnukset yliopiston omaan intraverkkoon ja sähköpostiin sekä kennitalan, jota ilman ei Islannissa saa edes kirjastokorttia. Kennitala on kymmennumeroinen luku, joka vastaa osin Suomen sosiaaliturvatunnusta, mutta on paljon käytetympi ja julkisempi.
2. Hanki opiskelijakortti. Helppo tilata netissä ts. yliopiston intraverkossa. Tarvitsee vain kuvan, josta erottaa naaman. Sekin lähetetään netin kautta. Seuraavana päivänä sen sai noudettua palvelutiskiltä, jossa palvelutiskin nainen vähän naurahti, että eipä taida nimesi Suomessa olla näin hauska.
3. Hanki kirjastokortti. Saa helposti opiskelijakorttia näyttämällä eikä maksa mitään. Ja niin käytössäsi on liikaa kirjallisuutta....
4. Käy ilmoittamassa maahan saapumisestasi. Pohjoismaalaiselle se on helppoa. Tarvitsi vain täyttää lomake osoitetietoja varten ja näyttää passi. Kaikilla muualta Euroopasta tulevilla kämppiksilläni esimerkiksi on pitänyt olla mukana syntymätodistukset, toditus vanhempien varallisuudesta, todistus sairasvakuutuksesta, Erasmus-paperit, passit, hammasharjat. Näitä papereita itsekin kesällä hain ympäriinsä, mutta eipä niitä tarvittu. Onnea on olla Pohjolan asukas!
5. Tilaa ESN-kortti. Sillä saa kivasti alennuksia erinäisistä paikoista kuten kahviloista ja auton vuokrauksesta meillä ja muualla. Voi tilata kätevästi netissä, ESN:n sivuilla. Huhujen mukaan korttia noutaessa saa myös Islantilaisen puhelinoperaattorin liittymän, jolla voi soitella ilmaiseksi muiden NOVA-liittymien välillä ja kuunnella tuuttausmusiikkia. Lähinnä kyllä vain ärsyttää, kun kappale loppuu kesken ja pitää alkaa puhua kaverin kanssa. Valitsisivat tylsemmän biisin. Ensimmäisillä viikoilla olivat ständien takana kortteja jakamassa, mutta nyt pitää korttia metsästää Reykjavíkin yliopistolta ESN:n toimistolta. Eivät ilmoita aukioloaikojaan tai yhteystietojaan, mutta facebook-viestittely auttaa, kun vaatimalla vaatii. "Alkuviikosta" voi ilmeisesti tarkoittaa myös paria tuntia loppuviikosta, luentojen päälläpä tietenkin! Onneksi olen flunssan kourissa ja Reykjavíkin yliopisto melkein naapurissa.

Muitakin hoidettavia asioita täällä kai vielä olisi. Voisi esimerkiksi käydä avaamassa itselleen islantilaisen pankin tilin, jonne laittaa toivottavasti pian saapuvan apurahan. Tämä Islannin mañana-kulttuuri tosin tarttuu itseenikin, eli kattellaan.. :) Nyt voisin kattella vaikka 101 Reykjavíkia, joka pitää tässä viiden viikon sisällä olla luettuna, samoin kuin pari muuta kulttimaineen täällä saavuttanutta kirjaa.

Ps. Toissa päivänä olin ollut täällä kaksi kuukautta.

Ringillä, prologi: Valmisteluja

Islanti on saari. Melko iso sellainen, mutta saari. Lisäksi Islanti on valtio. Valtioissa on usein teitä. Islannissakin on, mutta ei rautaisia. Saarimaisen olemuksensa takia Islannissa on muiden muassa tie, josta haarautuu monia pienempiä teitä. Tämä tie on tie numero 1, niin kutsuttu Sormustie eli Ring Road. Tämä tie on erityisen suosittu matkailijoiden keskuudessa, sillä sitä seuraamalla pääsee saaren ympäri ja siltä poiketessa voi nähdä paikkoja, joita ei isolta tieltä katsoessaan näe.

Ring Road on suosittu myös eräänlaisten loisien keskuudessa, erityisesti kesäisin. Nämä loiset ovat liftareita, noita (usein) nuoria ja vähävaraisia (eli pihejä, koska oli kuitenkin varaa ostee lennot Islantiin) reppumatkailijoita, jotka haluavat säästää kaikessa, missä säästää voi. He eivät pelkää odottaa tien varressa kyytiä keskellä tuulista Pohjois-Islannin maaseutua tai kylmän jäätikköjärven rannalla. Monesti heillä on mukanaan teltta, jossa nukkua ja jonka voi pystyttää jokamiehen oikeuksien mukaisesti lähes minne tahansa. Tällaisiin loiseläjiin liityimme Tiina ja minäkin, tavoitteenamme päästä Islannin ympäri ennen palulentonsa lähtemistä ja kielikurssini alkamista.

Liftausreissuun valmistauduttiin tietenkin mahdollisimman huolellisesti jo Suomessa. Toisin sanoen päätettiin, että lennetään Reykjavíkiin 23.7., liftataan vaan ympäriinsä ja ollaan takaisin Reykjavíkissa viimeistään 4.7.. Tämän tärkeän päätöksen lisäksi mietittiin, että missä nukuttaisiin. Teltassa tietenkin, pihejä kun ollaan (hostellit on mukavuudenhaluisille!). Se piti siis lainata. Kahdelle tytölle riitti hyvin kahden hengen tilava teltta. Vedenpitävä sen kannatti olla, sillä Islannissa säätila muuttuu kuulopuheiden perusteella nopeasti. Hyvä makuupussi piti myös olla, että tarkenee heinäkuun lopun öissä. Lämpötila Islannissa on yleensä kesälläkin 10-15°C, öisin jopa vähän viileämpi, joten lämmintä vaatetta oli hyvä olla mukana. Yöksi kannattaa ottaa mukaan jonkinlainen kerrasto ja pääkopalle lämmikettä. Villasukat jalkopäähän tuovat mukavasti lämpöä. Meillä oli tuuria matkassa, sillä vesi ei meitä kastellut (paitsi meressä ja vesiputouksessa ja kuumassa lähteessä..) eivätkä yötkään olleet kamalan kylmiä teltan kostuttavasta sumusta huolimatta. Lämmintä vaatetta ei kuitenkaan ollut matkassa yhtään liikaa ja muita vuorokauden aikoja ajatellen veden- ja tuulenpitävät ulkoiluvaatteet on ehdoton vaatimus!

Nukkumisen ohella toinen elintärkeä mietinnän aihe oli ruoan valmistamisen pähkäily. Islannissa ei ole mäkkäriä lainkaan eikä hirveästi muitakaan pikaruokaloita Reykjavíkin ulkopuolella, tavallisia ruokakauppojakin oli yllättävän harvassa. Melkein joka kylässä (eli ei kaikissa!) on kuitenkin huoltoasema, josta saa tarpeen tulleen hätäänsä melkein mitä vain, mutta siitä saattaa joutua pulittamaan hieman enemmän. Meidän ratkaisunamme oli trangia, joka valmisti ruoan kaasun avulla. Nopeaa, kätevää ja melko helppo kantaa mukava. Ei tarvitse kuin ostaa kaasu huoltoasemalta, hommata vettä ja monta pakettia pussipastaa ja nuudeleita ja kuivattua kalaa, joka on kuulema Islantilaisten herkkua (Omaa herkkua se ei ollut. Terv. nimim. Kalaloveri? Not!). Joskus saatiin kaupasta mukaamme myös papuja ja skyriä. Lisäksi raivopäistä ja riemukasta liftaamista varten pitää muistaa ottaa mukaan jotain pientä ja nopeaa naposteltavaa, kuten keksejä, pähkinöitä tai suklaata, sillä ruokaa ei aina heti nälän yllättäessä välttämättä pysty valmistamaan. Suklaa ja keksit piristävät muutenkin, jos tulee väsy, mielenjärkytys, suuttumus tai joutuu odottamaan kyytiä Islannin mukanaan vievässä tuulessa ainakin kaksi tuntia.

Jotkut saattavat haluta vilkaista kohdemaan karttaa ennen lähtöä, mutta me ostimme kartan vasta Islannista. Tiina oli juuri viitisen päivää ennen lähtöä palannut Suomeen vuoden Saksassa oleskelun jälkeen ja itse olin nuo viisi päivää Lapissa sukulaisia moikkaamassa. Olin ostanut Mondon matkaoppaan, joka sai toimia kallisarvoisena tietolähteenämme koko liftausreissun ajan. Tiina taisi saada siitä ensimmäisen vilaisun vasta vuorokautta ennen lähtöä, joten suuria suunnitelmia meillä ei ollut. Suunnittelu on toisaalta välillä vähän turhaa! Joskus on hyvä elää päivä kerrallaan ja päättää vain tavoiteltava yöpaikka. (Aina ei sitäkään tarvita, voi vain sanoa kyydin tarjoajalle, että haluaa pois täältä eli sieltä, missä sillä hetkellä sijaitsee.) Liftaamisen aikana tarkisteltiin yleensä edellisenä päivänä, mitä seuraavana päivänä voisi olla mahdollista nähdä, mutta yleensä suunnitelmat muuttuivat kuskin ja sen hetkisten mielihalujen mukaan. Itselleni sopi hyvin sellainen rento meininki, joka ei luonut paineita päästä juuri tietyllä hetkellä tiettyyn paikkaan ja joka antoi tilaa meidän molempien toiveille ja pakkomielteille.

Onnistuneen liftausreissun tiivistetty muistilista:

1. Huolehdi, että saat nukkua. Teltta on hyvä. Tuurilla sen saa joka aamu kuivaksi joko auringonpaisteessa tai tuulen tuiverruksessa.
2. Huolehdi, että saat ruokaa. Trangialla sitä saa valmistettua.
3. Hommaa kelvollinen tiekartta. Joskus kuskin GPS ei näytä olemassa olevia teitä, vaan väittää auton olevan pusikossa/metsässä/ojassa/ulkona tieltä eli off road.
4. Ota tarpeeksi vaatetta. Säätila Islannissa muuttuu koko ajan, joten kerroksia ja säänpitävyyttä tulee suosia. Ex tempore -villapaita shoppailu on voi koitua onneksi.
5. Älä ota paineita. Joskus suunnittelemattomuus heittää paikkoihin, joiden olemassaolosta saa hajun vasta paikan päällä.
6. Muista suklaa. Se auttaa ärsytykseen, mutta tekee kivoista hetkistä entistä kivempia!
7. Ei saa lannistua. Joskus kyytiä joutuu odottamaan pitkään. Joskus ei pääse, minne haluaa, mutta näkee kuitenkin jotain. Joskus kannattaa jahdata unelmia epätoivoisesti. Onnistuneen liftausreissun taitaa kuitenkin taata parhaiten positiivinen asenne myötä- ja vastatuulessa. :)

   

   Tiinan liftaustyyli: peukalo pystyssä, käsi tietä kohti ojennettuna ja katse suunnattuna kohti saapuvaa autoa. Kyytejä tuli.

   
   

Lentoloki

Helsinki-Vantaan lentoasema, Terminaali 1, lähtöportin 13 edusta

Kerrankin käytän tietokonetta lentokentällä. Yleensä kirjoitan kynällä paperille. Saavuin juuri Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Kello on 06:01. Lähdin Tampereelta 03:10. Matkustin tuohon aikaan lähtevällä linja-autolla lentokentälle muistaakseni kolmatta kertaa. Ensimmäisellä kerralla mentiin Tiinan kanssa Roomaan, toisella matkustin yksin Berliiniin. Nyt matkustan yksin Reykjavíkiin. Ensimmäistä kertaa elämässäni taidan lentää uudelleen samaan paikkaan. (Eipäs. Roomassa olen käynyt kahdesti.) Tuntuu hassulta. Tuntuu jotenkin tutulta. Ihan kuin olisin menossa kotiin. Tuntuu oikeastaan aika tylsältä. Edessä ei ole yhtä paljon uutta kuin tavallisesti.

Ensimmäisellä kerralla Reykjavíkiin mentäessä lento lähti paljon myöhemmin. Ainakin lähdettiin myöhäisemmällä linja-autolla Tampereelta. Oltiin Tiinan kanssa elähtöä edeltävänä iltana pähkäilty, että ei me tarvita kahta tuntia enempää lähtöselvityksiin yms. Eikä tarvittukaan, mutta silti jännättiin, kun linja-auto hajosi ennen Hämeenlinnaa. Ei ollut hätää hätääntyä, mutta kyllä se silti vähän kuumottaa, kun auton vikaa ei tiedetä ja matka jatkuu 20 minuuttia myöhässä. Se niistä pienistä unista. (Tälläkään kertaa en kyllä nukkunut. Linja-autot on huonoja sänkyjä.)

Lentokentälle saavuttiin kuitenkin sen verran ajoissa, että ehdittiin kierrellä filmiä etsimässä ja syödä kakkosaamupala eli nesteet eli jogurtit, koska viilikin on neste, jota ei saa vielä lentokoneeseen. (Tällä kerralla ei ollut eväistä huolta, kiinteitä olivat! Ja Marin ja Pekan jääkaapissa... Paitsi omenat ja suklaat onneksi kånkenissa.) En muista, mitä kaikkea lentokentällä oikeastaan tuolloin tapahtui. Varmaan vaan käveltiin, etsittiin filmiä, käytettiin yli minuutti SPR:n työntekijän kuuntelemiseen ja todettiin, että ei myö makseta kellekään mittään. Saattoi olla sama portti, josta lähti lento Tukholmaan. Tällä kertaa odottelen konetta Osloon. Vierustoverina Tukholmaan mentäessä oli puheliaahko nainen, jonka poika oli ollut lahjakas koripalloilija ja valmentaja ja nyt jo vainaa ja itse hän oli naiskunnallispoliitikko ja siksi ihailtu Afrikassa. (Muistaakseni Afrikassa. Korjatkoon asiaa tunteva.) Hyvää matkaa ja vaihtovuotta toivotti meille tämä nainen.

Vaihtovuosi voisi siis olla hyvä, niin monta kertaa sitä on minulle hyväksi toivoteltu. Se vain alkaa kovin vaikeasti. Tai ainakin monimutkaisesti. Ensin mutkittelin pari viikkoa liftaten, sitten mutkittelin Länsivuonoilla kolme viikkoa. Koulujen ollessa tarkoitus alkaa mutkittelin Suomeen, Tampereelle ja Kaupin metsän kautta Taysille. Siellä en mutkitellut, mutta istuin monta tuntia päivässä Ollin sängyn laidalla tai ikkunalaudalla, juttelin, luin ja autoin tarvittaessa. Yritin piristää parhaani mukaan ja luoda toivoa, joka on kaikkein pahin. Tai ei toivo ole pahin.. Pahinta on, kun siihen ei voi luottaa. Kun se näyttää pienen vilauksen siitä, mitä ei voi lopulta saada, tai jonka saavuttamiseen vaaditaan yhtä ihmistä suurempia ponnistuksia.

Viimeksi Suomen jättäminen oli helppoa. Tähän mennessä se on aina ollut helppoa. Tällä kertaa lähteminen kuitenkin tuottaa aikamoista tuskaa. Tietenkin olen iloinen päästessäni viimeinkin takaisin Islantiin ja aloittamaan koulun, ottamaan kiinni kaikkea, mistä olen jäänyt paitsi, ennen kuin aika loppuu kokonaan. Mutta silti haluaisin jäädä Suomeen ja auttaa siinä, missä voin oli se sitten mehulasin tai kaarimaljan ojentamista tai pelkkää nukkuvan kädestä pitämistä.

Oslo, Gardermoen, portin 43 edusta, klo 8:32 (GMT +2)

Lentokentät näyttää erilaisilta eri suunnilta tultaessa. Olin hämilläni, kun kirjakauppa olikin eri paikassa. Edelleenkään en löytänyt etsimääni kioskia. Tai sitten olivat vain muuttaneet hyllyjen järjestystä. Saatan olla myös eri terminaalissa. Viimeksi kävin Oslon lentokentällä matkallani yksin Berliiniin. Silloin menetin vesipullon. Nyt menetin sen vapaaehtoisesti. Viimeksi nimittäin tultiin turvatarkastuksen läpi terminaaliin ja jouduin luopumaan vasta äsken Helsingissä (Vantaalla...) ostamastani vesipullosta. Nyt toin vesipullon lennon ajan tyhjänä, mutta hanoista tulee pelkkää yli kädenlämpöistä vettä. En siis viitsinyt täyttää mukanani rahtaamaa pulloa vaan ostin uuden norjalaisen, mielestäni hienosti muotoillun sinisen pullon. Sisältää vettä. Lisäksi ostin skyriä. Sitä olikin jo ikävä. En tiedä, onko se Norjassa kuinka paljon kalliimpaa kuin Islannissa, mutta jotain piti aamupalaksi saada ja sämpylöissä oli kaikissa lihaa.. :( Kranttuilin. Käyn vielä ostamassa viime hetkillä ennen lennon lähtöä jostain sämpylän, kunhan aamupalaruuhka noin muutoin vähän rauhoittuu.

Viimeksi ilmasilta Islantiin kävi Tukholman Arlandan lentoaseman kautta. Silloin kuljettiin Tiinan kanssa ympäriinsä, taidettiin taas etsiä tuloksetta filmiä. Tuloksetta ei jääty sitä vastoin hajuvesien ja muiden kosmetiikkatuotteiden testereiden testailussa. Tulos oli, että nenä meni tukkoon ja Tiinan paita tuoksui vielä päiviä myöhemmin, vaikka liftaamisen takia saatettiin muutoin haista. Eväänä meillä oli tuolloin Tampereen Napolin pizzaa, mmmm... (Missä on pitsa nyt, kun sitä tarvitsisi? Kahdesti siellä tuli tämän Suomessa olon aikana käytyä serkun ja serkun kaverin kanssa syömässä, mutta eihän ne pitsat eväinä tänne saakka mitenkään tietenkään olisikaan säilyneet.) Silloin taidettiin ottaa myös kookospallot jälkkäriksi, Tukholmassa kun oltiin ja aina Tukholmassa pitää yksi kookospallo syöpäistä.

Tällä kertaa ei ollut vierustovereita lentokoneessa. Ehkä ihmiset välttelee lentämistä tämmösen päivämäärän takia. Tai sitten on vain keskiviikko ja on turhaa matkustaa. On täällä Oslon kentällä siltikin ihmisiä kulkemassa paikoista paikkoihin. Joku lähtemisen meininki lentokentillä on kyllä aina. Minulla jatkuu edelleen kovin haikea ja epätodellinen olo. Tuntuu unelta kaikki mennyt ja tuleva. Ehkä se onkin.. Tai sitten olen vain välitilassa matkalla sieltä tuonne, tuolta sinne.

Viime kerralla sain ensivaikutelman Islannista. Silloin istuttiin hätäuloskäynnin vieressä (kuten myös Suomeen tullessani) ja ärsyttä, kun oli luotu niin kovat säännöt istua lentokoneessa siinä. Jos ei olisi toivonut auttavansa, olisi voinut pyytää toista paikkaa. Koneissa oli edessä istuvan selkänojassa kivat pienet tabloidin tapaiset, joilla saattoi piirrellä tai värittää, jos ei halunnut lukea Mondoa. Viimeksi en saanut koko vekotinta edes esille otettua, kun torkuin vain. Nyt ajattelin kokeilla, jos vaikka Les Miserablesia sillä vekottimella vielä näyttäysivät. Kuulokkeetkin on mukana. Ensivilaukset Islannista taisivat olla ruskeita tai valkeita. En muista, heh heh. No mutta ainakin Keflavíkin lentokentän ympäristö oli ennemmin rusehtavaa. Karua. Matalaa. Pieniä vuoria. Ehkä tulivuori horisontissa. Aurinkoinen. (Tällä kertaa varmasti sataa!) Ihmeellistä. Jännittävää. Helpon oloista. Silloin en tuntenut Islannista ketään, nyt minua odottaa ties kuinka moni saksalainen, suomalainen, ranskalainen ja mitä näitä nyt on. Helppoa! Ja mukavaa. Into alkaa pikkuhiljaa ottaa vallan väsymyksestä ja ankeudesta! Norjan kieliset kuulutukset muistuttavat lähinnä viime syksyisistä norjan luennoista ja maan eri murteista. Ah, kylläpä aloin odottaa näkeväni taas norjaa Berliinissä opiskelevan entisen huonekaverini! :)

Norjan rannikon yläpuolella, Scandinavian Airlinesin koneessa, paikalla 23F, klo 09:19 (GMT)

En ole ennen kirjoittanut lentokoneessa. Nyt kirjoitan. Lento lähti myöhässä, joten en ole varma, ehdinkö ensimmäiselle Islannin yliopiston luennolleni. Piti lähteä Norjan aikaa 10:00, lähdettiin 10:45. Pitäisi olla perillä 10:45. Islannin aikaa. Lisää siihen 45 min + 45 min Keflav+ikiltä Reykjavíkiin + ainakin tunti kotona kääntymiseen, jos repun sinne halajaa nakata. Tai sitten vain jätän sen linja-autoasemalle säilöön ja haen kotiin tullessa. Luento alkaa nimittäin 13:20. Saatan mennä sinne myös klo 14:00 olevalla tauolla. Katsotaan nyt, kuinka käy.

Nukuin äsken hetkisen ja harmittelin, että nukuin. En nähnyt muuta kuin vilauksen Norjan mutkikkaasta rannikosta. Luulin, että on pilvistä, enkä näkisi kuitenkaan mitään, mutta näinkin yllättävän paljon. Vierustoverini South Parkin muun muassa. En tunnista jaksoa.

Kone ei muuten ollutkaan sellainen hieno Icelandairin tabloidin tapaisilla varustettu lentokone.. Onkin ihan tavallinen ja vähän tylsä Scandinavian Airlinesin 737-800 mikä lie. On siis kolmisen tuntia aikaa nukkua ja näemmä kirjoittaa. Kahvia sentään saa kohta. Ja toki voisin Eddaa lukea, kun sen ennen kielikurssia jo luettavaksi ja itseäni sivistääkseni ostin. Nyt saan kahvia.

Islannin rannikon yllä, klo 10:45 (GMT)

Nyt näin Jökulsárlonin ja yleensäkin Islannin itärannikon kunnolla ilmasta käsin. Rantaviiva on pelkkää kauneutta. Harmaan ruskeaa sekoitettuna valkoiseen jäätikköön. Jäätiköiden sulamisvedet näyttävät lähinnä likaisilta. Sisämaa on valtavan Vatnajökullin peittämä ja jäätikkö suorastaan häikäisee olemuksellaan. Suomen metsien ja peltojen laikuttamaan maan kamaraan verrattuna Islannin pinta näyttää lähinnä karulta ja yksinäiseltä, mutta silti houkuttelevalta. Kuun kamaralta. Nyt todella, todella toivon, että saan viettää tuolla seuraavat kuukaudet kaikessa rauhassa erilaisia maan kolkkia koluten.

Reykjavík, Hliðar, oma huone, klo 20:16 itseisaikaa

Väsyttää. Tajusin päivemmälle yliopistolle kävellessäni, että tätä aikaa olen herännyt eilisen puolella. Lentokoneessa nukuin ehkä puoli tuntia. Nyt haluan vain nukkumaan. Mutta kirjoitan vielä loppupäivästä.

Laskeutuminen Keflavíkiin oli jälleen innostava! Aurinko paistoi! Maa oli kaunis! Tuntuu, että Islantiin saapuja tuo aina auringon mukanaan, ainakin jokainen kämppikseni oli tuonut. Lento oli tosiaan 45 minuuttia myöhässä, joten menin luennolle suosiolla vasta luentotauon jälkeen. Luento käsitteli Islannin kulttuuria ja pidettiin yliopiston elokuvateatterin salissa numero 3. Kampuksella on oikeasti oma elokuvateatteri, jossa taitaa olla viisi salia ja ihan hyviä elokuvia tuntuvat näyttävän. En olisi uskonut, ellei ex-huonekaverini Núpurista olisi laittanut koko ajan viestiä, että tule jo, tänne vaan! Enkä ole kyllä ikinä nähnyt innostuneempaa vastaanottoa! Anna suorastaan juoksi mun syliin heti mut nähtyään ja rutisti ja nauroi ja halasi ja purisi ja iloitsi ja omien sanojensa mukaan oksensi sateenkaaria, ja itse tein samoin. Vieressä olevat (ainakin vielä minulle tuntemattomat) ihmettelivät, että miten ihmisestä voi selllaista ääntä lähteä. Se oli todellista jälleennäkemisen riemua! Sama toistui vielä parin kolmen muunkin kaverin kohdalla! Juoksivat portaita alas ja penkkien väleistä ja mitä kaikkea! Tuli odotettu ja tykätty olo. Vetää hymyn vieläkin korviin ja melkein onnen kyynelet silmiin. :) Oksennan sateenkaaria. :)

UNESCOn maailmanperintökohteita käsittelevän luennon jälkeen yritin löytää jonkun, joka osaisi kertoa minulle, mitä minun pitää tehdä kaiken kanssa. Ketään ei löytynyt, joten lampsin kotiin ja sain tarvittavat tiedot kämppiksiltä. Niillä tiedoilla pärjään huomiseen. Täällä oli leivottu kakkuja ja kerätty viinimarjoja, joten herkuteltiin niitä tuossa hetki sitten porukalla. Hiusten ajeluakin harrastettiin. Nyt on oma takatukka taas 6 mm mittainen kolmen senttimetrin sijasta. Ja nyt väsyttää.. Aika on painua petiin, että jaksaa huomenna olla luennolla 8:20 tätä aikaa ja virkeänä vielä 16:30 viimeisen luennon päättyessä.

Ja niin alkoi koulu...

Paitsi että eipäs alkanutkaan! Minulla. Tai olisihan tuo alkanut, jos Islannissa olisin ollut. Mutta kun en ole.

Olen Suomessa. Tampereella. Pääasiassa Tampereen yliopistollisella sairaalalla. En potilaana vaan omaisena. Istun siellä velipojan sängyn vieressä ja juttelen milloin mistäkin, joko itsekseni tai jonkun muun vierailijan, yleensä äidin tai isän kanssa. Yritän piristää velipoikaa ja muistuttaa, että toipuminen kahdeksasta kuukauden aikana tehdystä aivojen leikkauksesta on mahdollista, mutta se vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Pohjalta on kuitenkin tultu jo aika paljon ja aika nopeasti ylös eli nyt pitää vain sinnikkäästi jatkaa kiipeämistä!

Saavuin takaisin Suomeen juurikin vaihto-orientaatioiden aikaan. Ehdin käydä Islannin yliopistolla kerran. Kuulin kielen opiskelun into-filaisuudessa, että tiistaina (silloin oli maanantai) olisi lähtötasokoe, johon pitäisi osallistua, mutta siihen aikaan olisin jo Suomessa. Keskiviikkona oli vaihtareille pakollinen oritentaatiotilaisuus, mutta silloin olin ollut jo monta tuntia sairaalalalla odottamassa viimeistä leikkausta. Olivat kuitenkin ymmärtäväisiä yliopiston päässä ja sanoivat.. ei... käskivät minun olla ajattelematta koulua, keskittyä veljeeni ja tulla takaisin, kun tilanne niin sallii. En selvästikään ollut silloin ihan täysissä sielun ja ruumiin voimissa kokeiden tekemistä ajatellen. Painuin siis maanantaina infotilaisuuden jälkeen suorinta tietä yliopiston kirjakaupan, ruokalan, ruokakaupan ja kahvilan kautta kotiin pesemään pyykkiä, purkamaan matkalaukun vaatekaappiin ja pakkaamaan viikon tarpeet käsimatkatavarana kulkevaan reppuun. Paluusta Islantiin ei ollut tuolloin vielä mitään tietoa. Varmaa oli vain paluu. Jotenkin oli haikeaa sanoa heipat kaikille vaihtarikavereille myöhemmin illalla erään hollantilaisen tytön syntymäpäivillä, mutta helpottavaa oli tietää, että ne ihmiset siellä minua odottelevat palaavaksi. Ei tarvinnut olla huolissaan, että jään ihan yksin koko vaihtovuodeksi vain siksi, että on pakko heti alkuun palata Suomeen. Sillä hetkellä ja vielä nytkin paluu Suomeen perheen luokse oli kuitenkin oikea ratkaisu.

Islannin ilmastoon nähden Suomen reissu on tuntunut etelän lomalta! Ulkona paistaa aurinko ja syksy on kauneimmillaan! Lehdet vähän punertuvat, illat viilenevät ja pimenevät. Metsä tuoksuu metsälle ja helpottaa elämistä ja olemista. Tampereella olevia kavereita olen nähnyt lähinnä lounaiden merkeissä. Monen tunnin seuraneiteily sairaalalla käy työstä (vaikka sen tekeekin mielellään), joten illalla väsyttää. Ajattelin, että ehtisin uuden kielen ihmeisiin edes hieman paneutua, mutta ei.. Parempi vain luovuttaa sen suhteen ja keskittyä olennaiseen eli veljen toipumiseen. Viime viikolla hän oli vielä ties kuinka monessa piuhassa kiinni tehon valvonnassa ja vapisi ja tärisi aivojen paineen vairovaisen noston seurauksena. Silloin pelotti, että entä jos tämäkin leikkaus on epäonnistunut ja hänen tilansa menee taas vain huonompaan suuntaan... Nyt on kuitenkin ylimääräiset piuhat jo saatu pois ja aivojen paine normaaliksi. Nyt keskitytään puheen, näön ja liikkeen normaaliksi palauttamiseen. Ennen paria viime päivää ei siis ole hänen itsensä kanssaan varsinaisesti pystytty juttelemaan muuten kuin peukku ylös, peukku alas -tekniikalla, mutta nyt, kun käsi alkaa vakautua ja suurin väsymys on voitettu, voidaan jo jotain jutella näppäimistön ja selkäytimessä asustavan kymmensormijärjestelmän avulla.

Toipumisensa seurauksena alkaa oma paluu Islantiin jo häämöttää. Ostaa humputtelin äsken lentoliput ensi keskiviikolle, halvalla kun sain! Olisin kai voinut mennä jo maanantaina tai tiistaina, mutta toisaalta.. Rahan säästö on aina rahan säästö ja nyt tuntuu hyvältä ja tärkeältä olla täällä veljen kanssa niin kauan kuin mahdollista. Tilanne sairaalallakaan ei ole enää henkisesti niin raskas, joten illalla saattaisi jopa jaksaa nähdä ihmisiä. Unirytmiäkin voisi kai vähän myöhäisemmäksi yrittää kääntää... Sinne päin on kuitenkin hurja kolmen tunnin aikaero selätettävänä! Tuntuu oikeastaan aika hauskalta, että olen ikävöinyt Islantiin koko ajan melkein kuin kotiin. Siellähän se minun kotini tällä hetkellä periaatteessa onkin. Kotoisaa on ollut poiketa Suomessa, mutta elämä ja velvollisuudet Islannissa odottavat ja minä odotan niitä!