Paluumatka on alkanut

Kai se on myönnettävä, että tämä aikani Islannissa on tulossa päätökseensä. Olen jo niin monet heipat täällä sanonut, että oikeastaan onkin jo ihan hyvä lähteä... Lähdin Reykjavíkistä lopullisesti toissapäivänä eli maanantaina ja päädyin tänne eli Seyðisfjörðuriin eli toiselle puolelle Islantia eli noin 660 000 metrin päähän pääkaupungista eilen eli tiistaina. Lautta täältä Färsaarille lähtee huomenaamulla. Liftausreissu tänne oli oikeastaan vain yksi reissu muiden joukossa, sillä liftasin saman matkan jo viikko sitten saattaessani kämppiksen tänne samaan paikkaan. Kämppiksen lähteminen oli jo oikeastaan päätös minunkin Islannilleni, sillä oltiin asuttu samassa asunnossa elokuusta lähtien ja tultu läheisiksi ystäviksi. Ajattelin, että hänen lähtönsä olisi minulle se vaikein hyvästien heittäminen, sillä hän oli minulle oikeastaan viimeinen kaveri jäljellä. Tai viimeinen, joka tiesi kaiken, mitä olen täällä käynyt läpi. Lopulta kuitenkin vain sanottiin, että nähdään kahden viikon päästä, sillä silloin kasaannutaan vanhalla porukalla hetkiseksi Berliiniin. Olin joka tapauksessa aika hämmentynyt ja tietenkin hyvin haikea, kun palasin yksin kotiin Reykjavíkiin. Asunto ei tuntunut enää samalta kodilta. Alakerrassa oli kaksi uutta kämppistä, joiden rutiinit olivat aivan erilaiset kuin mihin olin tottunut. Edes yläkerran sohva ei tuntunut enää samalta, vaikka samalla tavalla siellä Adventure Timea katsottiinkin. Tuli tunne, että minun aikani siinä talossa on nyt ohi. Oli aika pakata kamat, siivota huone ja lähteä kohti lauttaa, joka vie minut pois Islannista.

Nyt vielä Seyðisfjörðurissakaan en tosin ole tajunnut, että en enää palaa takaisin Reykjavíkiin. En ainakaan ennen seuraavaa kertaa Islannissa. Tuntuu toisaalta hyvin haikealta, mutta toisaalta.. juuri nyt odotan enemmän, että pääsen Berliiniin ja Osloon tapaamaan kavereita täältä vielä ennen Suomeen paluuta. Luultavasti hyvästit lentokentillä ovat paljon Islannissa sanottuja hyvästejä pahemmat, sillä sitten olen itse ihan oikeasti matkalla Suomeen. Paluu tuntuu pahalta, joten varoitan ihmisiä Suomessa jo tässä vaiheessa, että olen varmasti pitkään surullinen, epäsosiaalinen ja ikävöin ihmisiä ja asioita Islannista. En halua sanoa, että Suomessa asiat olisivat yhtään huonompia. En vain ole enää sama ihminen kuin lähtiessäni, joten uuteen itseeni vanhassa ympäristössä tottumiseen menee varmasti aikaa. Mutta toisaalta, minun Suomenikin on muuttunut, paljon enemmän kuin olisin koskaan halunnut. Siksipä siis matkustan nyt kotiin niin pitkään kuin voin ja koetan ajatella kaiken läpi jo tuolla matkalla. Matka kulkee Färsaarien, Tanskan, Berliinin ja Oslon kautta siis ihan tarkoituksella, sillä kokemastani vuodesta ei pääse yli ihan kolmen ja puolen tunnin lennon aikana. :)

Joten… Mitä sitä nyt sitten sanoisi hyvästien hetkellä… Heippa, Islanti! Olit minulle hyvä! Nähdään mahdollisimman pian tulevaisuudessa!

Suomi ja Suomen ihmiset, tavataan parin viikon päästä, mutta älkää olko minulle vihaisia, jos olen myrtsinä paluustani ja kaipaan muualle. :) Se kuuluu vaihdon jälkeiseen olotilaan ja on aivan normaalia. Mutta en lupaa enää koskaan olla sama oma itseni kuin ennen Islantia. :)