Erilainen joulu

Ajattelin ennen joulua, että voisin kirjotella islantilaisista jouluperinteistä, mutta kaiken leipomisen, siivoamisen ja muun urakan keskellä en ehtinyt. Mutta onneksi joulu ei Islannissa lopu heti tapaninpäivänä vaan jatkuu loppiaiseen saakka! Hirveästi en voi väittää islantilaisia jouluperinteitä täällä nähneeni, sillä alkuasukkaat piiloutuivat omiin koloihinsa. Kaikki tietoni perustuvat siis Wikipediaan ja aiemmin islantilaisilta kuultuihin juttuihin.

Islannissa joulun vietto alkoi tavallaan jo 12. joulukuuta ensimmäisen joulupukin saapumisella. Täällä ei nimittäin ole vain yhtä, ainoata ja oikeaa Korvatunturin joulupukkia vaan sen sijaan Islannin lapsille ja aikuisille kerrotaan 13 jouluveikosta, jotka asustelevat lähimmällä vuorella, Reykajvíkin tapauksessa Esjalla. Kuulema Islanti yrittää Suomen temppua ja houkuttelee turisteja pohjoiseen Myvatnin alueelle Dimmuborgirin laavametsään. Väittävät siis tätä nykyä, että siellä jouluveikot asustelevat. Jouluveikot on muutenkin päivitetty nykyaikaisiksi Coca Cola -versioiksi entiseen verrattuna. Perinteisesti on kerrottu, että veikot saapuvat yksitellen 13 päivää ennen joulua ja yrittävät pilata joulun tekemällä milloin mitäkin kiusaa. Nykyään eivät enää tee niin paljon kiusaa ja tuovatpa vielä mukanaan lahjoja lasten kenkiin. Joka päivä. Mutta jos ei ole ollut kiltisti, saattaa saada raa'an perunan. Joulupäivästä lähtien jouluveikot palaavat takaisin vuorille, jälleen yksitellen ja samassa järjestyksessä kuin saapuessa.

Stekkjarstaur eli saapuu pukeista ensimmäisenä 12.12. ja lähtee 25.12. Saapuessaan pukki kiusaa lampaita sen minkä kerkiää ja vie niiltä maidon.

Giljagaur eli kaivosta töllistelijä saapuu 13.12. piileskelemään kaivoihin. Tämä veikko vahtaa lehmiä ja yrittää päästä käsiksi niiden maitoon. Lehmät ovat turvassa jälleen 26.12. lähtien.

Stúfur saapuu 14.12. ja on nimensä mukaisesti pukeista piskuisin. Tää tyyppi on kiinnostunut paistinpannuista ja erityisesti kaikista kiinnipalaneista tähteistä. Pannut saa putsata omin avuin tapanin jälkeisenä päivänä.

Þvörusleikir eli lusikan nuolija tykkää nuoleskella. Mutta koska se tykkää nuoleskella erityisesti puisia lusikoita, ei ravintoa ole aina tarpeeksi saatavilla. Siksipä tämä jouluveikko on aika laiheliini.

Pottaskefill on vähän niinkuin Stúfur, mutta isompi ja erikoistunut kattiloihin. Kattiloita kannattaa vahtia 16.-29.12.

Askasleikir tulee 17.12. sängyn alle odottelemaan, että nukkuja laittaisi sängyn alle säilöön askurin eli kannellisen yöastian. Ei siis yöastiaa vaan vararavintoa sisältävän astian. Yöastian sisällöstä ei tarvitse huolehtia enää 30.12. jälkeen.

Hurdaskellir eli ovien paiskoja on veikoista ensimmäinen, joka ei ole erikoistunut ruokaan tai varasteluun. Se tulee vain paukuttelemaan ovia. Yöunet ovat vaarassa 18.12.-31.12. välisenä aikana.

Skyrgámur ahmii nimensä mukaisesti islantilaisten rahkan vastiketta eli skyriä niin että napa ruskaa. Tyyppi on varmaan hyvässä kunnossa, kun ahmii pelkkää protskua 19.12.-1.1.

Bjúgnakrækir piileskeli ennen vanhaan katon rajassa olevilla orsilla ja popsi siellä roikkuvia makkaroita.

Gluggagægir on näistä tyypeistä ehkä karmivin. Veikko saapuu 21.12. vain tirkistelemään ikkunoista, aivan kuten Korvatunturin joulupukin tontutkin joulun alla tekevät. Mutta lapsien tarkkailemisen sijaan tämä veikko etsii arvotavaroita varastettavaksi.

Gáttaþefurilla on iso nenä. Nenällään se haistelee ovien raoista ja yrittää jäljittää islantilaisten joululeivän, laufabrauðin, jota ilmeisesti leivotaan 22.12. Leivän etsintä jatkuu tammikuun neljänteen päivään saakka.

Ketkrókur eli lihakoukku haluaa viedä koukkunsa avulla joululihan, joka savustuu katon rajassa vielä aatonaattona. Jos Ketkrókur onnistuu tehtävässään, ei ihmisillä ole lihaa joulupöytään ja sekös vasta ikävää onkin.

Kertasníkir saapuu aattona. Se on jouluveikoista kaikkein ikävin ja yrittää viedä joulun ajan kaikkein tärkeimmät esineet eli kynttilät, joilla saadaan edes vähän valoa pimeyteen. Tyyppi palaa vuorille viimeisenä eli vasta 6. tammikuuta, jolloin islantilaiset lopettavat joulun vieton suuriin kokkoihin ja paukuttelevat viimeisetkin ilotulitteensa.

Jouluveikkojen lisäksi lapsia pelotellaan myös näiden tyyppien äidillä Grýlalla ja tämän puolisolla Leppalúðilla. Grýla on siitä epämiellyttävä emäntä, että hän tykkää popsia lapsia ja välillä peikkojakin. Tarina kertoo, että Grýla söi suihinsa edellisen miehensä, jouluveikkojen isän. Grýlan pataan päätyy varmasti, jos ei ole ollut joulun alla tarpeeksi kilttinä. Kaikki tämäkään ei islantilaisille vielä riitä lapsien pelottelemiseen joulun alla. Pehmeät paketit eivät yleisesti ole niitä lempparilahjoja, mutta täällä niihin on parempi olla tyytyväinen. Jos ei nimittäin ole mitään uutta päällepantavaa joulupäivänä, joutuu Grýlan lemmikkikissan ruuaksi. Meidän talouden kaikkien asukkaiden kohtalona taitaa olla tulla syödyksi, sillä kukaan ei saanut mitään lahjoja....

Näin joulun aikaan ja vuoden vaihtuessa on henkimaailma Islannissa muutenkin kovin aktiivinen. Haltijoiden ja menninkäisten kerrotaan olevan liikkeellä erityisesti vuoden vaihtuessa uudeksi. Sanotaan, että jos uuden vuoden yönä odottaa teiden risteyksessä, voi nähdä menninkäisiä muuttomatkalla. Suutaan ei kuitenkaan saa avata, eikä menninkäisiltä muutenkaan saa ottaa vastaan mitään, mitä he tarjoavat, oli se sitten aineellista tai aineetonta ihanuutta. Mutta jos pystyy olemaan vaiti ja odottaa kärsivällisesti, että kaikki menninkäiset ja piileskelevät kansat ovat kulkeneet ohi, saa pitää kaiken, minkä he jälkeensä jättävät.

Kunnioitus menninkäisiä ja piilotettuja kansoja kohtaan on täällä niin vahvaa, että heidän kunniakseen poltellaan kokkoja ja tanssitaan tammikuun kuudentena päivänä, jolloin menninkäisillä on myös omia bileitä uusissa asumuksissaan. Jos tiedetään, että omassa talossa asuu menninkäisiä, on heidän kunniakseen tapana polttaa kynttilöitä. Länsivuonojen kielikurssilla kuulin myös kerrottavan, että talojen sisällä saattaa olla isoja kiviä, joita ei menninkäisten vihan pelossa ole tohdittu raivata perustusten tieltä. Vuokrasopimuksessakin saattaa olla maininta, että näillä kivillä kuuluu polttaa kynttilöitä uutena vuotena ja juhannuksena kiven asukkaiden kunniaksi.

Meidän vuokrasopimukseen ei kuulu muistaa menninkäisiä uutena vuotena eikä meillä eletty jouluveikkojen pelossa joulun alla. Sen sijaan laiteltiin joulua saksalaisten ja suomalaisten perinteiden mukaisesti ja syötiin lanttulaatikkoa ja pikkuleipiä ja juotiin glühweinia taikka glögiä, miten sen nyt haluaa käsittää. Oli siis hyvä joulu, vaikka piparkakkutalo romahtikin heti ensimmäisenä yönään, kun arkkitehti ei muistanut kiireissään ottaa kaikkea huomioon, krhm... Mutta hetken se oli kaunis! :)

Ah, ja lahjoista vielä! Sainhan toki lahjan ja vieläpä varmasti parhaan ikinä! Nimittäin sanoja suusta, joka on ollut minun kuulleni vaiti syyskuusta lähtien! Riemu oli rajaton!

Piparkakkutalo virheineen vielä ennen romahtamista. Mums!

Etelänmatkoja joulukuussa

Kokeiden loppumisen kunniaksi ollaan aloitettu jälleen Islannin tutkiminen. Heti viime perjantaina liftattiin kahden virolaisen, kahden saksalaisen ja yhden islantilaisen kanssa Hvergerðin kaupunkiin. Tosin ison porukan takia päätettiin jakaa ryhmä kahtia, joten David, Kim ja minä lähdettiin matkaan jo reilusti ennen auringonnousua eli kymmeneltä. Reykjvavikista sopivalle liftauspaikalle päästäksemme jouduimme ensin turvautumaan bussiin. Itse olin hieman skeptinen, että mitenköhän mahtaa liftaaminen talvella luonnistua, mutta ilmeisesti turisteja riittää näin talvellakin. Saatiin kyyti liettualaiselta pariskunnalta, jotka oli meidän onneksi eksyneet väärälle tielle. Neuvottiin heille siinä samalla oikea reitti Geysirille, mutta ystävällisesti he silti heittivät meidät perille saakka. Viimeiseltä parkkipaikalta patikoitiin muutama kilometri vuorten ylitse Reykjadalurin laaksoon kuumaa jokea etsimään. Reitin taivaltamisen aikana jäätiin välillä ihastelemaan lämpimiä vesiputouksia, laaksoja ja vuoria, Islantilaista maisemaa noin yleensä. Joelle asti ei koskaan päästy, sillä ennen sitä löydettiin lämmin allas, joka oli juuri sopiva uimiseen! Enpä ole ennen syönyt lounasta uimapuku päällä kuumassa altaassa istuen. Veden lämpötila oli sopivasti noin 37°C, joten siellä passasi paremmin kuin hyvin odotella perästätulevia. Odotteluun menikin pari tuntia, sillä heillä ei ollut ollut ihan yhtä hyvä tuuri kyytien suhteen.. He ehtivät siis nauttia altaan lämmöstä vain parikymmentä minuuttia, sillä sitten tuli jo aika suunnata askeleet takaisin päin, sillä vuorilla ei ole kiva vaellella pimeällä tai edes hämärässä ja matkaa oli kuitenkin taivallettavana semmoinen mukava tunteroinen. Takaisin taivallus sujui ripeähkösti auringonlaskua ihastellessa. Koko päivän ulkoilmasta nauttiminen ja kävely tuntui kyllä aivan mahtavalta, kun viimeiset pari kolme neljä ties kuinka monta viikkoa on vain istunut paikoillaan ja päntännyt. Selkäongelma kiitti! Varsinkin liikunnasta.

Selkävamma ei sen sijaan ollut ihan yhtä kiitollinen tämän alkuviikon reissusta Jökulsárlonille, sillä matka oli niin pitkä ja vaikea, että se piti tehdä kolmessa päivässä. Ensimmäisen päivän aikana ajettiin sentään upeissa maisemissa Víkiin ja pysähdyttiin matkan varrella samoissa paikoissa, kuin aiemmin syksyllä. Nyt maisema oli tosin lumen peittämä.

Tuolle rannalle ei tällä kertaa tehnyt mieli mennä, vaikka lokakuun reissulla sieltä auringonlaskua katseltiin.

Seuraavana päivänä startattiin auto jo ennen kahdeksaa, sillä haluttiin olla Jökulsárlonin jäälaguunilla todistamassa auringonnousua. Sellaista ei tosin tainnut tapahtua, sillä maisema oli sumun ja rännän ja lumen peittämä. Välillä ei nähty edes seuraavaa tieviittaa, minkä takia körryyteltiin semmoista huimaa 40 km/h, välillä jopa 50 km/h. Kohden tunnin matka taittui siis kolmessa ja puolessa tunnissa.. Mutta kannatti herätä ja nähdä jäälaguuni kaikesta huolimatta, sillä kaunistahan siellä tietenkin oli. Ja olihan meillä tietenkin autossa hauskaa.. :)

Keskiviikkona, kun palattiin takaisin olikin sitten aika heitellä haikeita hyvästejä niille, jotka lähtivät eivätkä meinaa palata muuten kuin pikavisiiteille.. Noita hyvästejä oli tässä viikon mittaan useammatkin, joten sinänsä tämä viikko on ollut aika haikea, vaikka muovipusseilla mäenlaskeminen keskellä yötä Reykjavikin keskustassa olikin hauskaa... Olen kuitenkin iloinen, että osa tulee takaisin ja että itse voin vielä jäädä. Sitä paitsi tästä lähtien päivät pitenevät taas! Vuoden lyhimpänä päivänä täällä paistoi aurinko ja ihmeteltiin yläkerran keittiön ikkunasta Esjan kauneutta.. Vielä parit heipat tänään ja huomenna, mutta sitä ennen pitää vähän leipoa Christinen kanssa joulujuttuja. :)

Viimeisiä tenttejä viedään…. :)

 Huomenna on viimeinen tentti. Sen kunniaksi välttelen opiskelua ja kävin vähän räpsimässä kuvia lumisesta Reykjavikista. Pitäähän ulkoilmasta nauttia, kun se kerran on mahdollista! Tuuli on nimittäin ihan olematon, pakkasta on sopivasti ja aurinkokin saattaa pilkahtaa! Olen oikeastaan aika kateellinen kavereille, jotka lähti tänään ennen auringonnousua Esjalle. Itse jäin kotiin, että voisin opiskella… (Aloitan ihan kohta!) Noh, nukuinpahan sentään pitkästä aikaa yli 11 tuntia, kun nukahdin yhdeltätoista ja heräsin kymmeneltä. Nam nam nam, sleeping is fun! :)

Ranskalainen kämppikseni Gabrielle laitteli hieman joulukoristeita keittiön ikkunaan.

Suullinen tentti loppui alkoi 9:30 ja loppui 10:00. 11:15 oli siis juuri sopiva hetki good morning -teelle Annan kanssa. Aurinkokin nousi vasta 11:06.

Maitopurkeissa on jo jonkin aikaa ollut kuvia joulupukeista. Tässä paistinpannusta tähteitä raapiva  Stúfur ja joululeipää ison nenänsä avulla jäljittävä Gáttaþefur.

Portaiden putsaamisen jälkeen intouduttiin tekemään lumiukko! Enpä edes muista, milloin viimeksi olen sellaisen tehnyt.

"Isoin näkemäni lumiukko!" sanoi naapurin mies, kun vertasi tätä lumiukkoa pieneen tyttöön.

Kaupunki, jonka kadut lämmitetään.

Siellä on Esja. Ehkä parasta Reykjavikissa on se, että vuoria näkee melkein koko ajan.

Normi meininki: toisaalla on synkkääkin synkempi taivas, mutta selän takana paistaa aurinko.

Lunta ei ole omassa mittakaavassa mitenkään hirveästi, mutta kuitenkin sen verran, että kaikki on valkoista, kaunista ja hiljaista. 

Heh, ollaan muuten kaiken tämän englannin ja islannin puhumisen keskellä huomattu, että oma äidinkieli alkaa unohtua. Saksalaiset ei kuulema osaa enää kirjoittaa sanoja oikein ja sanajärjestykset on pielessä. Itsekin vähän väliä joutuu miettimään, että onko mitenkäs jokin sana taipuukaan tai missä järjestyksessä mikäkin sanoa pitäisi.. Olisi kai hauska päästä kunnolla puhumaan suomea, mutta hyvää aivojumppaa tämä kielien sekoittaminen on. Sentään eilisessä islannin suullisessa kokeessa en puhunut enää liikaa ruotsia eli kai tätä kieltä hiljalleen alkaa oppia. :)

Päivää. Itsenäisyyspäivää.

Eilen oli kansallinen vapaapäivä. Suomessa. Saksassa juhlittiin Nikolausta, joka toi meidänkin kenkiin herkkuja. :) Islannissa ei juhlita mitään. Ainakaan kukaan ei myönnä. Islannin yliopistolla vietetään kiireisä tenttiaikaa, kuten olen jo aiemmin valitellut. Kansallinen vapaapäivä minun kohdallani merkitsi siis sitä, että heräsin aikaisin (eli ennen aurinkoa puoli kymmenen maissa), siivosin keittiön, kylppärin, oman huoneeni ja eteisen, söin nopean aamupalan ja lounaan yhdistelmän, lähdin tenttiin sen enempiä jännittämättä, istuin tentissä kaksi ja puoli tuntia, melkein nukahdin ja kiiruhdin kotiin.

Kotona odotti suomalaisia. Marja ja Mari hääri keittiössä muun muassa kanelipullien ja karjalanpiirakoiden kanssa (mums!), Noora puolestaan askarteli Suomen lippuja. Kylppärissä Katja leikkeli Davidin tukkaa, kun David oli ensin leikellyt Katjan pään. Siitäpä innostuttiin ja leikeltiin kohta rivissä kaikkien päitä.

Katja leikkoo Davidin tukkaa, David surruuttaa minun päätä. Ei ole todisteita Sinéadista rivin jatkeena. 

Linnan juhlia Tampere-talossa en ehtiny ite näkemään ollenkaan, mutta en varmaan jääny paljosta paitsi.. Sen sijaan juhlittiin meillä ties kuinka monen kansallisuuden kanssa. Varotettiin naapureita, että saatetaan aiheuttaa melua ja erityisesti alakerran vauvallista pariskuntaa ajatellen luvattiin hiljentyä ajoissa. Mutta mitäpä vastasivat naapurit, nuo kellarin asukit! Sanoivat, että suoraan meidän alapuolella oleva naapuri on kuuro, joten häntä tuskin haittaa, joten musiikkia saa ja pitää soittaa niin kovalla, että hekin kuulee. Pakko kai leipoa heille herkkua punaviinimarjoista, jotka yhteisistä puskista poimittiin. <3

Talo tyhjeni joskus yhden maissa, kun suurin osa porukkaa lähti jatkamaan bileitä keskustaan. Itellä oli niin paha tenttiväsymys, että ei sinne saakka jaksanu. Sen sijaan vallattiin taas yläkerran sohva, puhuttiin henkeviä, kuunneltiin musiikkia, maattiin lattialla ja kuoltiin. Nukuttiin pari tuntia isona kasana ihmislihaa, kunnes todettiin lattian olevan kova. Patjat siis mun lattialle, että voitiin kasautua.

Nyt on talo siivottu ja yläkerrassa ollaan taas. David väkertää joululahjoja, Anna datailee muuten vaan, Julian on (kai) jo matkalla tänne, että voidaan taas opiskella yhdessä. Minä vain istun ja kirjoitan. Skypettelin tuossa aiemmin ensimmäistä kertaa TAYSiin. Siellä vointi on suunnilleen sama kuin ennenkin, joten puhua pulputin sen minkä kerkesin… Toivon, että oli ihana kuulla. Minusta oli ihana nähdä, vaikka se saakin miettimään omia suunnitelmia keväälle ja joululle aina vain uudelleen ja uudelleen..

Tenttikiireitä

Joulukuu toi tullessaan kivan pienen pakkassään ja raekuurot, joita on kiva kuunnella öisin. Tenttiputki on nyt oikeasti täällä ja päällä, vaikka joillakin se on jo ohi. Tuntuu aika hassulta ja haikealta, että lukukausi on näin lopussa. Kaikki vain käpertyvät omien tenttikirjojensa alle tai leipovat itsenäisyyspäivänä olevia Suomi-pippaloita varten. Suomalaiset siis. Muun maalaisista en tiedä. Tenttien jälkeen osa ihmisistä lähtee jo takaisin kotimaihinsa... Osa on jo lähtenyt, nyyh.. Toisaalta osa on saanut tietää jäävänsä myös kevääksi, kuten Anna, Julian ja Hannes, joiden kanssa viimeinen kuukausi on tiivisti yhdessä vietetty. Hyvä tietää, että jotain pysyy niin monien lähtemisten vastapainoksi.

Eilen oli minun ensimmäinen tenttini täällä. Oli kuullunymmärtämistä ja fonetiikkaa. Oli aika helppoa eli melko hyvin meni. Omaan tahtiin sai aineistoa kuunnella läpi omista kuulokkeista ja aikaa oli niin paljon, että taisin varmuuden varalta kuunnella osan tiedostoista kolmeen tai neljään kertaan. Ainut vain, että ilmeisesti kaikesta jännityksestä ja koko viikonlopun kestäneestä kauheasta pänttäämisestä laukesi aikamoinen päänsärky, joka jatkui koko illan ja esti pänttäämästä kielioppia (*tirsk* paskempaa läppää 03/12). Nyt voisi aloitella, onhan kello jo kohta kaksitoista ja aamukahvit juotu. Aurinkokin nousi jo 10:52. Oikeastaan tekisi mieli mennä ulos nauttimaan pikku pakkasesta, nyt kun se viimein on taas täällä. Satunnaiset raekuurot vain eivät houkuta.. Pari kertaa olen sattunut olemaan ulkona raekuuron aikana, enkä voi sitä herkkuna suositella. Naamaan sattuu, jos ei kulje kumarassa kuten kunnon alkuasukas.

Hups, kello on jo yli kaksitoista. Aika siis on aloittaa, ennen kuin aurinko laskee 15:43.. Sain tosin juuri yhden ylimääräisen päivän, kun tajusin, että onkin vasta tiistai eikä jo keskiviikko. Jos olisi keskiviikko, olisin pulassa, koska pitäisi olla tentissä soveltamassa kielioppia. Ja nyt ulkona sataa ihan joulupossuna rakeita ja lunta ja räntää sekaisin. Huh, säätila todella vaihtelee 10 minuutin välein! Nimittäin niiden 15 minuutin aikana, jotka käytin tämän tekstin kirjoittamiseen, paistoi aurinko, oli tyyntä ja tuuletonta ja nyt on lumimyräkkä, mutta pilven reuna erottuu jossain kaukana. Hyvä syy/sää pysyä sisällä ja avata kirjat ja tiedostot ja tenttiarkistot ja oppia. :)

Mistä huomaa, että väsyttää?

Ennää ee erota, että millä kielellä puhhuu. Tajuaa käyttävänsä suomen, islannin ja ruotsin sekoitusta vasta kun saksalainen kaveri, joka ei opiskele norjaa, kallistaa päätään ja kysyy saksaksi, että mitä sanoit. Että kahviako on vielä jäljellä? Kyllä.

Toisten väsymystilan huomaa siitä, että kaveri sanoo puhelimessa, että soijakastiketta on jäljellä tämän verran ( |----------------| ). Ei nähnyt puhelimen toinen pää, joka yritti ostaa lopapeysaa.

Ollaan siis joko väsyneitä tai muuten vaan kasvettu yhteen. Ainakin luullaan jakavamme yhteinen mieli ja kieli. Sitä se neljän viikon jatkuva yhdessä hengaaminen teettää. Perjantaina varmistui, että tämä yhteinen hengaaminen jatkuu myös keväällä. Háskólatorg sai kuulla outoja ääniä, kun itse kuulin Annan ja Julianin jäävän myös kevääksi.

Että tällaista tentteihin lukua tällä kertaa. Eilinen meni päänsärkyä potiessa (kaljalla (ja vähällä unella) saattoi olla osuutta asiaan, mutta epäilen suuresti). Tämä päivä meni muuten vain pahaa oloa purkaessa ja mummon kanssa skypetellessä. Nyt sovittiin, että saadaan näin paljon ( |----------------| ) tehdyksi ja sitten tehdään ruokaa, jossa on soijakastiketta.

Kaksi ja puoli viikkoa ja sitten on loma ja saapuu ensimmäiset joulupukit ryöväämään lampaan maidon ja maitovaahdon.

Haluaisin jo nukkua ja nukkua ja nukkua ja nukkua ja päästä hetkeksi pois kaupungista.

Havaintoja

Taloissa on yksinkertaiset ikkunat, jotka huurtuvat aina yön aikana. Varsinkin, jos samassa huoneessa nukkuu kuusi ihmistä.


Energia on geotermistä ja ilmeisesti siksi sen säästelyä ei tarvitse mietiskellä.


Kierrätys on alkeellista. Biojäteastian olen nähnyt vain yliopistolla. Täynnä kaikkea muuta kuin biojätettä, tietenkin.


Katuja ei hirveästi hiekoiteta, mutta osa keskustan alueen kaduista onkin lämmitetty geotermisella energialla.


Pakkassäällä haisee.


Englannilla pärjää vähän liiankin helposti, sillä vaihtavat hyvin nopeasti englantiin.


Vanhatkin ihmiset osaa auttavasti englantia.


Vain turistit ja vaihto-opiskelijat kävelee yli 300 metrin matkoja.


On ihan normaalia, että tuulennopeus on 8-13 m/s (navakka tuuli), 14-20 m/s (kova tuuli) ei ole epätavallista sekään.


Aurinko nousee kymmeneltä ja laskee neljältä, mutta pimeys on kaunista. Partsilta näkee silloin tällöin revontulia.


Ihmiset ovat hiljaisia, mutta auttavaisia.


Kukat kukkii vaikka marraskuussa.

Checked!

Läksiäisissä sain mukaani check listin, jonka olemassaolon olen meinannut unohtaa täysin. Onnekseni sen muistin nyt, kun mietin, että mitähän sitä kertoisi elämästä täällä.. Hirveästi ei ole liftausreissun jälkeen lista täyttynyt, mutta silloin se täyttyikin jo aika paljon.

Tämä oli ennen lähtöä.

Tämä on nyt 17.11.2013.

Tämä on liftauksen aikana tehtyjä lisäyksiä.

Perjantaina Islanti pelasi jalkapalloa Kroatiaa vastaan. Meinaavat mokomat päästä kaikkien aikojen pienimpänä maana potkupallon MM-kisoihin Brasiliaan. Olishan tuo aika hienoa, ainakin tunnelma karsintapelin katsomossa elokuvateatterin pehmeässä penkissä oli korkealla. Ainakin niillä ympärillä istujilla. Stadionilla oli varmaan vielä korkeammalla kun ei kerta kattoa siellä ollut vastassa. Onneksi pelasivat ennen kuin tuli lumi jopa tänne melkein ainoan kaupungin keskustaan. Nyt on nimittäin talvi ja ukkosraekuurot ilimoilla, ainaki viime yönä havaittiin salaman välähdys ja hirmuinen jyrähdys.

Aika mieletön viikko

Maanantai

Opiskelin Annan kanssa ja hengasin Davidin ja Hanneksen kanssa.

Tiistai

Opiskelin koulussa ja hengasin Davidin kanssa. Illan itkin epätoivoa.

Keskiviikko

Vähän itkin, enkä menny kouluun. Opiskelin Daividin kanssa keittiössä. Illalla menin pelaamaan Scrabblea Islanniksi Annan, Jaakon, Davidin ja Julianin kanssa.

Torstai

Opiskelin koulussa ja kävin toteamassa, että Islannin yliopistossa pääsee nopeasti juttelemaan ongelmistaan. Apuna aikataulutus ja ulospuhuminen. Tuli hyvä mieli. Illalla katsottiin kauhuelokuvia ja Adventure Timea aamuseitsemään Annan, Davidin, Julianin ja Hanneksen kanssa.

Perjantai

Heräsin makuupussista Julianin lattialta Annan, Julianin ja Davidin kanssa. Syötiin aamupala iltapäivällä. Hengasin Davidin kanssa. Juuri kun kaikki tuntui olevan suunnilleen hyvin, sain uutisia ja itkin silmät päästäni. Pelkäsin enemmän kuin koskaan. Totesin, että jalkojen pettäessä on hyvä, jos joku ottaa vastaan, esimerkiksi Christine, Gabi, Jessica tai David. Vaikeudet voi olla hyvä syy lähteä Annan kämppiksen pippaloihin ihmisten ympärille unohtamaan murheita. Varsinkin, jos helpotus tulee tajunnan palautumisesta. Voi olla random ja valvoa puoli seitsemään.

Lauantai

Heräsin kahdesta sängystä Annan luona Davidin ja Julianin välistä, Hanneksen jalkopäästä. Päivä meni Adventure Timea katsoessa, ilta laittamalla ruokaa meillä Davidin, Julianin, Annan ja Hanneksen kanssa. Lopulta Muumipeikko ja pyrstötähti sai uneliaaksi.

Sunnuntai

Heräsin omasta sängystä ja Anna minun lattialta. Päivä kului keittiössä teetä juodessa ja opiskellessa Davidin kanssa ja ilta pizzaillessa Marjan ja Nooran ja Nooran kämppisten kanssa.

Toisin sanoen olen tällä viikolla vain viettänyt aikaa tehokkaasti kämppiksen ja muuten vain hyvien tyyppien, ehkä jo ystävien kanssa. :) Opiskelu ja tenttien läheneminen tuntuu ahdistavalta, mutta jostain on pakko aloittaa. Davidin kanssa sovittiin, että ensi viikolla pysytellään yliopistolla neljän kieppeille ja olla tehokkaita, minkä jälkeen voidaan käppäillä kotiin, laitella ruokaa ja tehdä kuka mitäkin milloin kenenkin kanssa. Viettää aikaa. :)

Jälkimaininkeja

Joskus viisi päivää tuntuu kahdelta viikolta – positiivisessa mielessä. Viime keskiviikosta eiliseen eli tähän aamuun saakka sai todella nauttia Iceland Airwavesin tarjoamasta musiikista, jota pääsi kuuntelemaan sekä rannekkeella että ilman. Off-venuen ohjelmisto tarjosi koko ajan jotakin, on-venue tarjosi vielä enemmän! Enpä muista, milloin viimeksi olisin kokenut yhtä voimakkaita tunteita ihan vain kuuntelemalla musiikkia. Aika vaikea on laittaa kaikkea näkemäänsä minkäänlaiseen järjestykseen, mutta voimakkaimpia tunnemyllerryksiä tarjosivat Ólafur Arnalds Islannin sinfoniaorkesterin kanssa, Sólstafir, múm kahden tunnin kirkkokonsertillaan sekä Amiina.

Pääasiassa kuljeskelin kämppikseni Davidin ja muuten vain hyvän kaverimme Julianin kanssa. Ainakin viimeiset kolme päivää oltiin kuin paita ja kolme peppua. Tiesin jo aiemmin, että pojilla on aika laaja musiikkitietämys, mutta oli hauska huomata, että musiikkimaut natsasivat näin hyvin yhteen! Eilen ja toissapäivänä kaikkien keikkojen jälkeen oli kivaa myös ihan vain hengata Julianin luona ja suunnitella seuraavaa päivää.

Noh, jotta en unohtaisi, mitä kaikkea näin ja jotta voisin edes hieman jakaa muidenkin tietoisuuteen islantilaisia (ja vähän muunkin maalaisia) artisteja, bändejä, kokoonpanoja, yhtyeitä, tässä on lista kaikista, jotka näin. Mun musiikkitietämys on vauvan tossuissa, joten en osaa tarkemmin määritellä, mitä musiikkityyliä he ja ne edustavat. Jokainen määritelköön sen siis ihan itte vaikka väreinä. Kokeile edes jotakin.

Keskiviikko

Off-venue:

Benny Crespo's Band

The Anatomy of Frank (US)

Bruno Bavota (IT)

Epic Rain - Teatterimaista musiikkia, räppiä ja komea knallipään syvä viskibasso.

Ben Frost ja Reykjavikin sinfoniaorkesteri – Makaa lattialla ja kuole, koska äänimaailma on jotain uskomatonta. Varsinkin valtavassa Hallgrímskirkjassa.

On-venue:

Sóley

Samaris

Bloodgroup

Emiliana Torrini - Ehdottomasti muutakin kuin Jungle Drum, jonka kuulin vain back stagelta. Jouduin sinne, kun pienikokoinen ystäväiseni pyörtyi keikan loppuvaiheessa. Ei ole helppoa olla muita pienempi, kun isommat vievät ympäriltä kaiken hapen, mutta oli hauska huomata, että ei itsellä mennyt sormi suuhun tilanteessa, jossa olisi voinut käydä huonostikin.

Torstai

Off-venue:

Hymnalaya – Ihanan herkkiä nuoria muusiikoita, jotka olivat melkoisen hämmentyneitä kirjakaupassa saamistaan suosionosoituksista

On-venue:

Ólafur Arnalds ja Islannin sinfoniaorkesteri – Kannatti jonottaa viimeisiä lippuja! Myöhästyttiin ensimmäiseltä puoliskolta, koska irlantilainen kämppis kokkaili herkullisen perhepäivällisen, mutta toisen puoliskon aikana taisin vajota penkkiin ja tuijottaa ja kuunnella monttu auki. Vihasin aina ensimmäistä taputusta, joka rikkoi musiikin ja katsomon välisen jännitteen, mutta mielelläni osoitin suosiota seisaaltani. Tämän konsertin jälkeen ei voitu Davidin kanssa muuta kuin olla hetki hiljaa ja harhailla ympäri Harpaa. Ei tehnyt mieli mennä mihinkään.

Endless Dark – Vähän raskaampaa ja ihan kekseliästä musiikkia, toimi hyvin Ólafur Arnaldsin jälkitunnelmiin.

Hjaltalín – Toisessa mielentilassa olisi varmasti toiminut paremmin, mutta tällä kertaa tuntui liian yksinkertaiselta ja helpolta, sillä oltiin Davidin kanssa vieläkin hyvin oudoissa maailmoissa, joista ei päässyt pois.

Sólstafir – Tänne olisi Anna halunnut kovin, mutta ei saanut enää Airwaves lippua, kun Sólstafirin esiintyminen ilmoitettiin. Toimi mainiosti jälkitunnelmiin! E-bow toi mieleen Samurain rakkauden ja nostatti niskakarvat pystyyn.

Meinattiin vielä mennä katsomaan Útidúria, mutta unohduttiin näkemään revontulia kaljat kourassa ja juttelemaan Tjörninin joutsenille.

Perjantai

Aloitettiin perjantai huomaamalla, että Kraftwerkin sunnuntaiseen konserttiin pitää hakea liput klo 12 alkaen. David sai lipun, vaikka oli jonossa myöhemmin kuin toinen kämppikseni Christine ja minä. Jäi siis Kraftwerk näkemättä, mutta ei ollut kuulema erikoinen kokemus kaikkien muiden kokemusten jälkeen. Luotan Davidin sanaan ja olen tyytyväinen, että menin Annan kanssa katsomaan Hohdon.

Off-venue:

Piti nähdä Villagersin (IE) keulamies Conor J. O'Brien, mutta nähtiinkin upea nuori nainen, jonka nimeä en muista.

Muck

Villagers (IE) – Tällä kertaa kuultiinkin täydessä Kaffibarinnissa ja oli kyllä hauskaa!

Baby in Vain (DK) – Aika uskomatonta menoa ja asennetta 17-19-vuotiailta tytöiltä!

On-venue:

múm – Jonotettiin pienen Fríkirkjanin ympäri ja päästiin onneksi sisään. Kaksituntinen kaunis ja hauska konsertti, jonka aikana kirkossa oli metsä, valtameri, kummituksia, hiustennostatusta ja silmistä tulvivia tunteita. Konsertin jälkeen ei voinut kuin hymyillä leveästi, mennä kaljalle ja puhua musiikista ja tunteista ja päättää soittaa ja laulaa enemmän. Tai ainakin kuunnella muiden soittoa ja laulua..

Baby in Vain – Toisen kerran saman päivän aikana. Olivat aika ammattilaisia.

Kimono

Lauantai

Off-venue:

Mammút – Wau! Jälleen aikamoinen konsertti.. Laulajalla oli aivan mieletön läsnäolo, joka täytti koko huoneen ja jota ei voinut kuin seurata suu auki. Tämän jälkeen oli hyvä syödä lounasta kattoterassilla.

1860

Me and my Drummer – Saksalainen kahden ihmisen orkesteri. Musiikissa ei hirveästi vikaa, mutta tällä kertaa laulajan asenne oli todella tympeä ja ikävä. Lähdettiin kesken pois, kun tuntui vievän kaiken energian tuo tympeä asenne.

Good Moon Deer

Eivør Pálsdóttir – Pieni suuri Färsaarelainen!

Amiina – Sigur Rós nimisen pikkubändin kanssa yhteistyötä tehnyt ryhmä, jonka konsertti oli ilmeisesti kaikkien mielestä liian lyhyt. Tykkäsin erityisesti rumpalista, joka ensimmäisen kappaleen jälkeen kysyi, että aikooko puolet yleisöstä todella seurata koko konsertin puhelimen näytön läpi. Tykkäävät juoda kahvia ja puhua tunteista.

Midlake (US) – Sopi Amiinan konsertin jälkeiseen tunnetilaan. Ei ehkä ensivaikutelmalta kaikkein tanssittavinta musiikkia, mutta löysin taas Yksinkertaisia lauseita ja seurasin kättä.

Jon Hopkins (UK) – Tanssi jatkui ja oli hiki ja hyvä mieli.

Sun Glitters (LU) – Harmitti, että nähtiin vain viimeiset viisi minuuttia, kun siirtymä kesti aiottua pidempään, mutta oli hyvät viimeiset viisi minuuttia.

Neljältä sanottiin haikeat heipat kämppikseni Sinéadin kaverille Aoifelle. Muuten ilta jatkui aamukuuteen. Nukkumaan mentiin ennen seitsemää.

Sunnuntai

Off-venue:

Hymnalaya – Oli toisen näkemisen arvoinen, kun hymy ei enää mahtunut naamalle.

Christine Hoberg (US)

Saytan – Aika mielenkiintoinen keikka oli heillä erään kaupan näyteikkunassa.

On-venuen esityksiä en nähnyt ollenkaan, kun en tosiaan Kraftwerkiin saanut lippuja. Oli tarkoitus mennä katsomaan vielä Tilbury ja Moses Hightower, mutta Hohto kesti vähän aiottua pidempään. Piti nähdä myös Sinéadin viulistikaveri, mutta missattiin sekin. Päädyttiin siis lopulta jälleen Julianin luo katsomaan Scott Pilgrim vs. The World uuden kanadalaisen tuttavuuden kunniaksi.

Nyt maanantaina on hieman vaikeaa tajuta, että pitäisi taas ottaa arjesta kiinni. Näkemättä jäi vielä Ásgeir, Árstiðir, Ylja, Gold Panda, Samúel Jón Samúelsson Big Band, Low Roar, Ólöf Arnalds, Ojba Rasta, FM Belfast ja muutama muu hyväksi haukuttu ja liikaa niitä, joista ei ollut kuullut ennen. Ehkä ensi vuonna taas. Toivotaan, että on silloin yhtä suotuisa sää kuin tänä viikonloppuna! Ei tainnut sataa kuin hieman keskiviikkona ja tuulikin oli kohtuullinen! Kiva oli kävellä kotiin pienessä pakkassäässä ja kananmunan vienossa tuoksussa. Kylmällä ja kostealla kelillä sen nimittäin erottaa aika selkeästi..

Nyt pitää tarttua kirjaan, jota ei Suomessa käynnin, Ainon vierailun ja Iceland Airwavesin takia ehtinyt lukea tähän päivään mennessä. Pitää käydä muutenkin juttelemassa opettajien kanssa opinnoista, joissa en vieläkään ole päässyt kunnolla alkuun, kun mieltä kaihertaa murheet. Mutta josko se tunnelma tästä lähtisi paranemaan, kun viikonlopun on ollut yhtä hymyä hyvän musiikin ja hyvien uutisten takia. Joskus muutama, kauan odotettu sana voi pelastaa päivän. Varsinkin, jos ne sanat kertovat, että ei ole kipuja.

Ääniaaltoja odotellessa

Ilmassa on suuren musiikkijuhlan tuntua. Viime viikolla Reykjavíkin kadut tuntuivat tyhjentyneen turisteista. Tällä viikolla kadut ovat täynnä turisteista ja paikallisista, sillä huomenna alkaa Iceland Airvawes, musiikkifestivaali, joka täyttää suunnilleen jokaisen kuppilan, kahvilan, kirkon, kirjakaupan, kadunkulman, konserttisalin, kaiken artisteilla täältä ja muualta. Liput on myyty loppuun jo aika päiviä sitten. En edes tiedä vielä, mitä kaikkea menisin katsomaan, joten todennäköisesti vain harhailen ohjelmalehtinen kädessä ja käyn siellä täällä ja tuolla millon kenenkin kanssa tai yksin. Tätä musiikin juhlaa kestää sunnuntaihin saakka, joten opiskelut jäävät jälleen taka-alalle. Ensi viikolla on pakko ottaa itseä niskasta kiinni, tarttua kirjoihin ja hakata päätä seinään. Eli yrittää oppia ja oppia.

Kaksi viikkoa sitten syyslomalla kävin jälleen muutaman päivän Suomessa veljeä ja samalla muuta perhettä ja kavereita moikkaamassa. Epätoivo minkäänlaisen toipumisen suhteen meinaa välillä vallata vähän liikaa alaa muutenkin ahtaaksi käyvästä pääkopastani, mutta pakko on yrittää pysyä positiivisena ja yrittää valaa toivoa ja halua toipua myös häneen. Lähdön jälkeen sentään hoitaja kuuli hänen suustaan ensimmäiset sanat pitkään aikaan, mikä sai minut pomppimaan ilosta ja melkein itkemään onnesta. Ei ollut helppoa lähteä takaisin Islantiin, mutta ystäväiseni Ainon kanssa matka sujui hieman helpommin ja mukavammin. Paluumatkalla lentokoneessa jopa tutustuttiin islantilaiseen poikaan, jonka kyydillä päästiin kotiovelle saakka.

Ainon viikko Reykjavíkissä sisälsi villakauppoja, kutomista, luennoilla vierailua, päiväretken, mustelmia, meidän tupareissa bilettämistä ja uima-altaan lämpimässä vedessä lillumista. Parasta itsellenikin oli päästä hetkeksi luonnon helmaan virolaisen kaverin ja hänen tyttöystävänsä kanssa yhdessä vuokratulla autolla. Käytiin katselemassa vähän vesiputouksia ja majakoita. Osa paikoista oli samoja, joissa käytiin jo Tiinan kanssa liftatessa (spoiler, spoiler!), mutta suurin osa paikoista oli ihan uusia. Päivään sisältyi luolaan laskeva vesiputous nimeltään Gljúfrafoss, josta ei voinut ottaa kuvia, koska en halunnut kameran kastuvan, Seljalandsfoss, jonka taakse pääsi pelleilemään, Skogafoss, jonka yläjuoksulla oli toinenkin vesiputous, jonka nimeä en tiedä, sekä Dyrhólaeyn saari, jonka mustalla rannalla saattoi maata juuri omalle selälle sopivalla kivellä, katsoa, kuinka aurinko laski vaaleanpunaiseen mereen ja ihailla linnunrataa.. Islanti näytti taas aurinkoisuudellaan parhaat puolensa ja sai Ainon ihastumaan itseensä. Uutta vierailua odotellessa.

Hekla ja heppa.

Seljalandsfoss

Kuka sanoi, että kiveen ei voisi rakentaa latoa?

Kuvassa kaikki näyttää pienemmältä.
Nuo aallot olisivat saattaneet helposti viedä pienen ihmisen.

Dyrhólaeyn (muumi)majakka.

Nytkin minun pitäisi oikeasti lukea kirjaa nimeltä 101 Reykjavík, että huomenna voi vastailla Moodlessa kipakoihin kysymyksiin. Hyvä kirja, mutta kouluasioiden välttely on parasta hupia ja stressin keruuta. Sentään sain eilen tehtyä esitelmän, joka esitettiin tänään typistettynä versiona, koska aika monella lipsahti muutaman viisi minuuttia annetun ajan yli.

Aurinkotuulta

Revontuli, taivaan loiste

Sammu heti, pala toiste!

Taivaankannen valovyö

Hyppää tänne, nyt on yö!

Näin loitsi shamaani Mauri Kunnaksen Joulupukissa ja noitarummussa. Olis kyllä tällä kertaa saanu Vekara Väkkärä sammuttaa kaupunginvalot! Mutta niistä huolimatta nähtiin eilen omalta parvekkeelta ja Perlanin kupeesta aivan upeat revontulet melkein kaikissa väreissä. Kannattaa olla Islannissa auringonpilkkujen maksimina joka yhdentenätoista vuonna vuonna 2013. Harmi, että ei ollut kolmijalkaa, jonka avulla olisin saanut vähän vähemmän tähdillä piirrettyjä kuvia.. Yksi sentään on ihan kelpuutettava.

No mutta, täällä vietetään yliopistolla meidän yksikön puolesta opiskeluviikkoa eli opetusta ei järjestetä. Sen kunniaksi lähden siis Suomeen huomenaamulla klo 7:30 eli herään kello 4. Tänä iltana revontulet saisivat siis olla sammuksissa, että ei lumoutuneiksissaan (öm, uudet sanat) niskojaan katkoisi.. Takaisin Islantiin matkaan taas sunnuntaina Ainon kanssa, tsihii! :)

Edit: Islannissa ne toiveet toteutuu! Ensimmäistä kertaa ikinä Reykjavíkin kaupunki on päättäny tänä iltana sammuttaa katuvalot keskustan alueelta klo 21:30-22:00, että revontulet näkyisivät paremmin! Luvassa on nimittäin taas hienoja taivaan tulia ja pilvetön taivas! Onnea on olla Islannissa eli se siitä aikaisin nukkumaan menosta.. :)

Sarja aurinkoisia päiviä

Islannissa sataa ja tuulee. Se on fakta. Olen siis tainnut joutua johonkin ihmeelliseen satumaahan, sillä enemmän muistan viime ajoilta aurinkoisia kuin pilvisiä päiviä. Sen kunniaksi kaikkea, mitä oon tehnyt opiskelujen sijaan. Koskaan ei voi nimittäin tietää, että onko tässä jo se viimeinen aurinkoinen päivä.

Kiipesin Esjalle. Sieltä näkee kauas. Bussilla pääsee 350 kruunun eli 2,13 euron hinnalla suoraan vuoren juurelle, mistä huipulle kapuaminen kestää noin 1,5 tuntia.

Esjan huippu häämöttää 914 metrissä, mutta parisataa metriä alempana on Kivi. Vasta tästä alkaa helpohko vaikea osuus.

Suoraan edessä: Reykjavík.

Tuolla jossain on Þingvellirit ja Geysirit ja ensimmäiset liftauspaikat.

Kävin Perlanilla. Se sijaitsee Reykjavikin ilmeisesti korkeimmalla nyppylällä Öskjuhlíðilla. Maisemana koko kaupunki ja vähän enemmänkin.

Perlanin eli helmen alla on Reykjavíkin kuuma vesi. Sisällä on myös keinotekoinen ja siksi sisäsiisti Geysir.

Reykjavíkin keskusta. Vasemmalla häämöttävä Hallgrímskirkjan torni on yksi Islannin korkeimmista rakennelmista, 74,5 metriä. Aika massiiviseltahan se näyttää muuten melko matalassa kaupungissa.

Islannin yliopiston kampus sisämaan lentokentän takana.

Reykjavíkin yliopiston kampus ja Reykjavíkia liehytteleviä muita kaupungin tapaisia. Vaikka Islannissa ei olekaan kuin yksi kaupunki.

Bongaa puna-valkoinen katto. Sen takana asun minä. 

Kävelin kaupungilla, kävin Kolaportiðin kirpparilla kämppiksen kanssa villapaitojen metsästyksessä ja ihmettelin jäätynyttä Tjörniä ja jatkuvalla syötöllä laskeutuvia sisämaan lentoja.

Siinä ne linnut nököttää ohuella jäällä..

Melko keskellä kuvaa, sillan takana on Reykjavíkin kaupungintalo. Lammen nimi on siis Tjörnin, Se lampi.

Istuin sisällä, join teetä, juttelin kämppisten kanssa, kudoin lapasista kynsikkäät ja kuuntelin kämppiksen kitaransoittoa.

Siitä piti tulla lapanen... Vielä on kehiteltävää..

Mutta että ei ihan liian kauniin syksyiseksi ja aurinkoiseksi menisi elämä, niin pitänee kertoa, että tuli täällä luntakin! Eilen aamulla heräsin seitsemältä herätyskelloon ja mietin, että nyt on jännä aamuhämärä, ihan ku olis talvi. Avasin verhot ja siellähän se oli, ensilumi. Pirskuta! Myönnän, ensimmäinen ajatus oli, että ei olis tänä aikaisena aamuna tarvinnu, mutta heti toisena mietin, että onhan tuo ihan kaunista. :)

Koulumatkalla saksalainen kämmpikseni Christine intoili lumesta niin, että innostuin itsekin. Tehtiin siis pikaisesti pienet lumiukot ja -linnut. Hassua, että toiselle tuollainen pieni määrä lunta on enemmän kuin yleensä.

Lumi suli kuitenkin iltaan mennessä eikä siitä tänään ole jäljellä kuin pienet rippeet. Ehti se kuitenkin yllättää autoilijat. Illalla suunniteltiin mahdollista viikonlopun reissua, kunnes tuli kaverilta hälytys, että taivaalla on kirkkaat revontulet. Meidän kämpässä sattuu olemaan parvekkeita sopivasti joka suuntaan, joten pakkauduttiin niistä yhdelle ja ihasteltiin kuorossa taivaan vihreitä lieskoja. Kameraa ei siinä vaiheessa jaksanut alakerrasta noutaa, sillä taivas pilvistyi nopeasti, mutta oltiin joka tapauksessa tuuripellejä ja nähtiin hetki upeutta, jota edes kaupungin valosaaste ei häirinnyt. :)

Monettakohan kertaa totean, että on aika onnea olla Islannissa?